Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Ranskassa jälleen levotonta

Levottomuudet jatkuvat Ranskan lähiöissä jo kolmatta yötä. Mellakoiden keskipisteessä Villiers le Belin esikaupungissa Pariisissa nuoret sytyttivät tuleen autoja ja roska-astioita. Viereisessä lähiössä liekeissä oli ruokakauppa. Pariisissa uusiin mellakoihin on varauduttu lähettämällä tuhat poliisia esikaupunkeihin.

Avaa Yle-sovelluksessa

Mellakat levisivät tiistai-iltana myös Toulouseen Etelä-Ranskaan. Kaupungissa sytytettiin tuleen kymmenkunta autoa. Hallitus oli toivonut voivansa estää väkivaltaisuuksien leviämisen muualle maahan.

Kolmatta yötä jatkuvissa mellakoissa on loukkaantunut yhteensä jo 120 poliisia, kun heitä kohti on heitetty kiviä, polttopulloja ja sähikäisiä. Poliisi puolestaan on yrittänyt taltuttaa väkijoukkoja kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Mellakat alkoivat, kun kaksi nuorta kuoli sunnuntaina törmättyään varastamallaan moottoripyörällä poliisiautoon. Kiinassa vieraileva Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy on vedonnut kaikkiin, jotta väkivallalta pidättäydyttäisiin ja viranomaisten annettaisiin rauhassa tutkia nuorten kuolemaan johtaneet tapahtumat.

Sarkozy pitää keskiviikkoaamuna lähimpien avustajiensa kanssa hätäkokouksen tapahtumien johdosta. Hän aikoo tavata ensin mellakoissa loukkaantuneiden omaisia.

Viimeksi vuonna 2005 Pariisin lähiöissä puhkesi vakavia mellakoita, kun kaksi nuorta kuoli sähköiskuun muuntajassa, johon he olivat piiloutuneet poliiseilta. DPA, AFP, AP

Suosittelemme sinulle