Ruotsinkielinen Radio Extrem ja suomenkielinen puheradio Radio Peili jatkavat nykyisellään. Radio Peiliä ei kuitenkaan muuteta valtakunnalliseksi. Asiasta päätti Yleisradion hallintoneuvosto tiistaina.
Päätöksen mukaan Extran ohjelmistoa siirretään muille kanaville. Extralta vapautuva jakelukapasiteetti käytetään alkuvaiheessa tekstitysongelman korjaamiseen. Kanavapaikalla lähetetään TV1-kanavaa, jossa tekstitykset on kiinteästi liitetty kuvaan. Näin tekstitys näkyy kaikissa digivastaanottimissa.
Seuraavassa vaiheessa, ensi syksynä, kanavapaikalle siirtyy Ruotsin SVT Europa -kanava.
YLE Extran kanavapäällikön Merete Mannisen mukaan kanavan lakkauttaminen on täyskäännös YLEn suunnitelmissa satsata nuortenohjelmiin ja populaarikulttuuriin. Manninen epäilee, että katsojat eivät jatkossa löydä eri kanaville hajautettuja nuortenohjelmia, eikä niille edes ole muilla kanavilla tilaa.
Uutisyhteistyötä selvitetään
Ruotsin- ja suomenkielisten uutistoimintojen yhdistäminen sen sijaan palautettiin jatkokäsittelyyn hallintoneuvoston seuraavaa kokousta varten joulukuun puolivälissä.
Yleisradion toimitusjohtajan Mikael Jungnerin mukaan uutistoimintojen yhteistyön tiivistämisellä olisi varmasti henkilöstövaikutuksia.
- Niiden vakavuusaste riippuu täysin siitä, minkälaisen linjauksen hallintoneuvosto asiasta joulukuun kokouksessaan tekee, Jungner arveli.
Uutistoimintojen yhteistyön tiivistämisellä haetaan hänen mukaansa samansuuruisia säästöjä, mitä olisi saatu Radio Extremin lakkauttamisesta.
YLEn kaavailemat säästöt ruotsinkielisessä uutistoiminnassa saattavat koskettaa myös alueellista uutistoimintaa. YLE24 -ohjelmistoalueen johtaja Atte Jääskeläinen kertoo, että säästöjä haetaan nyt sekä uutistoiminnasta, urheilusta että alueellisista uutisista. Jääskeläinen ei halua vielä ottaa kantaa siihen, miten säästöt näkyisivät käytännössä. Ensimmäisiä konkreettisia muutoksia nähdään Jääskeläisen mukaan kesän 2008 jälkeen.
Hallintoneuvosto saa ensi kokoukseensa työryhmän ehdotuksen siitä, miten asia käytännössä kannattaisi hoitaa. Kyse on Jungnerin mukaan lyhyesti siitä, että ruotsinkielinen uutistoiminto siirrettäisiin yhteen suomenkielisen uutistoiminnan kanssa, saman johdon alle samaan organisaatioon. Tavoitteena hänen mukaansa on, että muutos näkyisi ohjelmistossa mahdollisimman vähän.
- Muilla hallintoneuvoston päätöksillä on hyvin vähän henkilöstövaikutuksia, Jungner lupaa.
Kokonaisuudessaan kaikilla tiistaina tehdyillä päätöksillä haetaan noin 10 miljoonan euron säästöjä. Tarkoitus on että tv-maksujen vähentymisestä huolimatta YLEn talous on ensi vuonna kunnossa.
Päätös luopua Extra-kanavasta oli Jungnerin mukaan raskas, mutta tarpeen.
- Tekstitysongelmiin on kertakaikkiaan saatava ratkaisuja, ja varma tapa on polttaa teksti kiinni kuvaan. Emme kuitenkaan halunneet luopua TV1:n digitestityksen vammais- ja erityispalveluista, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi lähettää TV1 kahteen kertaan. Siksi Extra sai väistyä tämän poltetulla tekstillä tulevan TV1:n tieltä.
Jungner myöntää päätöksen kertovan, että tekstitys ei ole edelleenkään toiminut.
Mielenosoitus Yleisradion edustalla Yleisradion säästösuunnitelmat saivat tiistaina myös mielenosoittajat liikkeelle. Radiokanava Extremin säilyttämisen puolustajat osoittivat mieltään Yleisradion Ison Pajan edustalla ennen hallintoneuvoston kokoontumista. Paikalla oli runsas, iskulauseita huuteleva väkijoukko. Mielenosoittajat luovuttivat YLE Radio Extremin pelastamista vaativan sekä lakkauttamista vastustavan adressin hallintoneuvostolle. Luovutetuissa adresseissa oli yhteensä vajaat 20 000 nimeä.