Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Kaukojunien aikataulut muuttuvat

VR:n kaukojunien aikataulut muuttuvat 9. joulukuuta alkaen. Muutokset näkyvät etenkin pääradan junaliikenteessä.

Avaa Yle-sovelluksessa

Uudistuksilla varaudutaan Oulu - Seinäjoki-välin mittaviin ratatöihin ja niistä aiheutuviin haittoihin. Työt alkavat täysipainoisesti ensi kesänä. Uusien aikataulujen myötä Pendolino- ja InterCity-junia lisätään pääradan liikenteeseen. Tampere - Helsinki-välin Pendolinoille tulee kolme minuuttia lisää matka-aikaa täsmällisyyden parantamiseksi. Oulun ja Seinäjoen välillä matka-aika pitenee keskimäärin 10 - 15 minuuttia. Muutos hidastuttaa jonkin verran myös Oulu - Rovaniemi-väliä. Iisalmen ja Oulun välillä matka-aika pitenee hieman täsmällisyyden parantamiseksi. Ratahallintokeskus on syksyn aikana nostanut nopeustasoa osittain, mutta rataosalla ei edelleenkään voi ajaa suunniteltua 140 kilometrin tuntinopeutta. Turku - Tampere-välin ratatyöt on saatu suurimmaksi osaksi valmiiksi. Junayhteydet nopeutuvat joulukuun alusta alkaen keskimäärin 20 minuuttia. Rataosan liikenteessä neljä pikajunaa korvataan IC2-junilla. Uudet aikataulut löytyvät matkahausta VR:n nettisivuilta www.vr.fi tai kännykällä osoitteesta mobile.vr.fi. Tarkempia tietoja saa myös VR:n puhelinpalvelusta numerosta 0600 41 900 (1 euro/puhelu + pvm) ja VR:n asemilta.

Suosittelemme