Hyppää sisältöön

Tohtoreita valmistui viime vuonna ennätysmäärä

Tohtoreita valmistui jälleen viime vuonna ennätysmäärä. Helsingin Sanomien yliopistoista keräämien ennakkotietojen mukaan tohtoreita valmistui kaikkiaan 1 515, mikä on runsaat sata enemmän kuin vuonna 2006.

Väitöskirjojen tehtailua ovat kirittäneet muiden muassa promootiot ja vuosijuhlat. Osaltaan tohtoritehtailua ovat vauhdittaneet myös yliopistojen tulostavoitteet.

Vuonna 2006 tohtoreita valmistui 1 409. Määrä laski tuolloin hitusen vuoden 2005 kaikkiaan 1 422 tohtorintutkinnosta. Tohtorintutkintojen määrä on liki kolminkertaistunut puolessatoista vuosikymmenessä. Samalla naisten osuus väitelleistä on kasvanut noin kolmanneksesta liki puoleen. Väitöskirjoista noin neljä viidesosaa oli viime vuonna englanninkielisiä. Suomen Akatemian pääjohtajan Markku Mattilan mielestä valmistuvien tohtoreiden määrä ei ole edelleenkään liian suuri. Hän katsoo, että Suomesta on tullut merkittävä tutkimus- ja kehittämisosaamisen maa, mistä voi tulla myös tärkeä elinkeinohaara.

Tohtoriksi väitelleistä on ollut viime vuosina työttöminä enimmillään pari prosenttia valmistuneista. Eniten työttömiä tohtoreita on ollut biologian, biokemian ja ympäristötieteiden aloilla.

Suosittelemme sinulle