Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Kevät saapui etuajassa Ruotsiin

Ruotsissakin vallitseva erittäin lämmin sää on saanut aikaan erikoisia luonnonilmiöitä. Itä-Götanmaalla on päästy poimimaan kantarelleja, mitä luonnontutkijat pitävät hyvin poikkeuksellisena tähän vuodenaikaan.

Avaa Yle-sovelluksessa

Göteborgin seudulla etanat, varsinkin espanjasiruetanat ovat lähteneet liikkeelle talvehtimispaikoistaan.

Paikoin myös kevätkukat ovat puhjenneet kukkaan. Havaintoja on ainakin valko- ja sinivuokoista sekä kevätesikoista.

Etuajassa saapuneista kevään merkeistä uutisioi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

Talvi on ollut Ruotsissa hyvin leuto. Lunta ei ole ollut juuri lainkaan maan etelä- ja keskosassa.

Ruotsin ilmatieteen laitoksen mukaan joulu ei ollut valkoinen vaan yksi vihreimmistä mitä maa on kokenut.

Suosittelemme