Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Gazassa verinen yhteenotto

Israelin joukot ovat surmanneet ainakin 18 palestiinalaista Gazan kaistalla. Kuolleista valtaosa oli aseistautuneita palestiinalaistaistelijoita. Sairaalalähteiden mukaan kuolleiden joukossa on merkittävän Hamas-johtajan poika.

Avaa Yle-sovelluksessa

Silminnäkijöiden mukaan useita Israelin armeijan panssarivaunuja tunkeutui puolisen kilometriä Gazan kaistan sisäpuolelle aamunkoitteessa. Hyökkäystä seuranneessa tulitaistelussa loukkaantui lisäksi ainakin 40 palestiinalaista. Kyseessä on verisin isku kuukausiin islamistisen Hamasin hallitsemalla Gazan kaistalla.

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas on tuominnut Israelin operaation jyrkin sanoin.

- Sanomme maailmalle ja Israelille, että näistä rikoksista on mahdoton vaieta. Näissä olosuhteissa on mahdoton tuoda rauhaa, Abbas jyrähti. Hänen johtamansa maltillinen Fatah menetti Gazan kaistan hallinnan kesällä Hamasille.

Hamas on uhannut kostaa hyökkäyksen.

Israelin armeija on toistuvasti tehnyt ilma- ja maaiskuja islamistisen Hamasin hallitsemalle Gazan kaistalle. Tarkoituksena on estää palestiinalaistaistelijoiden iskut rajan yli Israeliin.

Kibbutzin ulkomainen työläinen tulilinjalla

Taistelun tuoksinassa Israelin puolella yksi ihminen kuoli palestiinalaisen tarkka-ampujan luotiin. Ammuttu oli Equadorin kansalainen, joka työskenteli kibbutz-tilalla vapaaehtoisena lähellä Israelin ja Gazan rajaa.

Palestiinalaisten tarkka-ampujien iskut Israeliin ovat harvinaisia. Useimmat Israelin puolella kuolleet siviilit ovat kuolleet Gazan puolelta ammuttuun kranaatti- tai rakettitulitukseen.

Tuoreimmat väkivaltaisuudet sattuivat vain päivä sen jälkeen, kun Israel ja palestiinalaiset alkoivat neuvotella rauhaprosessin ydinkohdista. Abbasin ja Israelin pääministerin Ehud Olmertin neuvottelijat tapasivat maanantaina Jerusalemissa.

Suosittelemme sinulle