Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Niinistö sanoo, että nykyinen sosiaaliturva käytännössä vaikeuttaa työn tekemistä, kun pienetkin ansiot vähentävät sosiaaliturvan määrää. Sosiaaliturvan on kannustettava työntekoon. Se on hänen mukaansa mahdollista vain, jos sosiaaliturvan ja työn voi yhdistää nykyistä helpommin.
Hallituksen asettamalta sosiaaliturvakomitealta on vihreiden mielestä syytä odottaa rohkeaa esitystä, joka vastaa hallitusohjelman tavoitteisiin. Samalla on torjuttava jo eduskuntavaalien alla esitetyt vanhakantaiset näkemykset, jotka vaativat lisää vastikkeellisuutta kannustavuuden nimissä.
Vihreät muistuttavat, että perustuslaissa turvataan jokaisen ihmisen perustoimeentulo. Käytännössä perustoimeentulo on kuitenkin anomisen ja viranomaisharkinnan takana, eikä lain henki toteudu.