Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

SLL: Lohen ammattikalastus merialueella lopetettava

Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii lopettamaan lohen ammattimaisen merikalastuksen Pohjanlahdella ja Ahvenanmaan merialueella siirtymäajan jälkeen, viimeistään vuoden 2010 loppuun mennessä.

Avaa Yle-sovelluksessa

Liiton mukaan esitys uudeksi asetukseksi lohenkalastuksesta uhkaa luonnonlohikantoja. Kalastusta rannikolla tehostetaan samalla kun ajoverkkokalastus kielletään. Pohjanlahden villejä lohikantoja heikentää myös se että suurin osa merivaellukselle lähtevistä nuorista luonnonlohista kuolee Itämerellä, jonka tila on heikentynyt.

Luonnonsuojeluliiton mukaan kaikki sukukypsät luonnonlohet tarvitaan lisääntymään, jotta uhanalaiseksi luokiteltu laji säilyisi Suomen viimeisissä lohijoissa. Suomessa on jäljellä enää kaksi jokea, joissa lohi lisääntyy luonnonvaraisesti: Tornionjoki ja Simojoki.

Suomalaisten ammattikalastajien vuosisaalis on ollut viime vuosina lohikantojen huonon tilan vuoksi 40 - 50 000 lohta. Lähinnä Torniojoesta suomalaiset vapaa-ajankalastajat ovat pyytäneet vuosittain 1 000 - 2 000 lohta. Simojoesta saadaan enää vain kymmeniä kaloja vuodessa. Kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES) suositti pienentämään lohen kalastusta ja saalismääriä tänä vuonna. EU päätti pienentää saaliskiintiötä kuitenkin vain 15 prosenttia. Suomen osuudeksi Itämeren pääaltaalla ja Pohjanlahdella päätettiin lähes 95 000 lohta.

Viime viikolla Suomen ammattikalastajat osoittivat mieltään lohenkalastuksen puolesta. Ruotsi päätti tammikuussa vähentää kalastuslaivastostaan 30 prosenttia kalakantojen suojelemiseksi.

Suosittelemme