Näyttelyyn haki yli kolmesataa suomalaistaiteilijaa. Määrä yllätti valitsijat - kuvataiteilija Sampsa Virkajärvi ja professori Tarja Pitkänen-Walter valitsivat näyttelyyn yhteensä 49 taiteilijaa.
Lahden taidemuseon ja Lahden taiteilijaseuran yhteistyönä järjestetyn näyttelyn teokset ovat pääosin esittäviä, ja etenkin ihmiskuvaus on suuressa roolissa. Taiteilijat tulkitsevat teoksissaan taidehistorian ilmiöitä uusista näkökulmista, ja lisäksi monet teokset pyrkivät irtautumaan perinteisistä maalauksen muodoista.
Mutta onko näyttelyn maalauksissa keksitty jotakin aivan uutta, vai nojaavatko kaikki teokset erilaisiin taiteen perinteisiin?
- Maalauksissa ovat läsnä historiatietoisuus ja tietoisuus taideperinteestä. Tässä näyttelyssä näkyy se, että meillä ei ole yhtä selkeää aikakautta tai perinnettä, johon suhteutamme omaa tekemistämme, vaan tyylillisiä tai käsitteellisiä ratkaisuja voidaan hakea yhtä hyvin viidenkymmenen kuin sadankin vuoden takaa, Sampsa Virkajärvi toteaa.
- Mitään suurta uutta ei ole, mutta en sitä kaipaakaan. Meillä on nyt hyvä tilanne, sillä voimme tulkita sitä, mitä on ollut sekä sitä, mitä taide ja ihmisen elämä ovat nyt. Meillä on mahdollisuus tehdä vapaasti tarkkanäköisiä havaintoja, tulkintoja ja tarkennuksia, Virkajärvi lisää.
Valokuvakin voi olla maalaus Vaikka näyttelyn nimi on Uusi maalaus, esillä on myös valokuvia. Sampsa Virkajärven mielestä myös valokuvaa voidaan tarkastella maalauksena. - Minulle henkilökohtaisesti riittää, että teoksessa otetaan kantaa maalaustaiteen historiaan tavalla tai toisella, tai että teos on ylipäänsä jonkinlaisessa loogisessa suhteessa maalaustaiteeseen, oli tekniikka sitten mikä tahansa. En siis pidä maalauksen ainoana kriteerinä sitä, että kaksiulotteiselle pinnalle levitetään väriä. Maalaus on mielestäni ilman muuta myös käsitteellinen asia, ja jollain muulla välineellä toteutettuna teos saattaa avautua tehokkaammin, Virkajärvi maalailee. Postikorttikollaasit muodostavat maalauksellisia maisemia Eliisa Suominen rakentaa vanhoista postikorteista kolmiulotteisia maisemia upottaen postikorttien palasia epoksihartsiin. Vaikka Suominen ei ole maalari, myös hänen teoksissaan on tietynlaista maalauksellisuutta. - Esimerkiksi tässä vuoristomaisemakollaasissa Are we there yet on maalaustaiteesta tuttu, hieman romanttisväritteinen aihe, johon vanhojen postikorttien sävymaailma yhdistyy. Vanhojen postikorttien värimaailma nojaa osittain harmoniaperiaatteeseen, eikä se ole missään määrin todellinen. Värimaailma on säädelty kaikin puolin sointuvaksi. Tämä ajattelutapa on ilman muuta yksi seikka, joka liittää Suomisen teokset hyvin lähelle maalaustaidetta, Virkajärvi selventää. Tekeekö maalaustaide kuolemaa? Taidehistoriassa on jo vuosikymmenten ajan ennustettu maalaustaiteen kuolevan. Jos valokuva ja veistoskin voivat nyt olla maalauksia, niin onko perinteinen maalaustaide kuollut? - Tietyllä tavalla taidehistoriassa ja taideteoriassa voidaan pohtia, löytyykö näistä teoksista esteettisellä tasolla mitään uutta. Tärkeämpää on mielestäni kuitenkin ajatella, että meillä tehdään tämän päivän yhteiskunnallisesta ja taidemaailman tilanteesta teoksia. Ehkä taiteilijoilla on nyt avantgardistiseen, pakolliseen uudelleen löytämiseen rehellisempi suhde, Virkajärvi arvelee. Uusi maalaus - mitä tapahtuu maalaustaiteessa juuri nyt? -näyttely on avoinna Lahden taidemuseossa 27.4. asti.