Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Lapsipornokeskustelu herätti Lindénin huolen

Viime päivinä vellonut lapsiporno- ja sananvapauskeskustelu on herättänyt liikenne- ja viestintäministeriön huolen. Viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) on asettanut mediafoorumin, jonka tehtävänä on suojella lapsia ja nuoria internetin ja sähköisen median haitallisilta sisällöiltä.

Avaa Yle-sovelluksessa

Työryhmän tehtävänä on etsiä ja esittää keinoja puuttua haitallisiin sisältöihin ja estää niiden levittäminen. Tarkasteltavina ovat muun muassa mediavalmiudet ja -lukutaito. Ryhmä aikoo esittää toimia internetin ja sähköisten medioiden vastuullisen käytön edistämiseksi. Lindénin mukaan yhteiskunnan pitää taata lapsille ja nuorille mahdollisimman turvallinen verkkoympäristö. Hän hämmästelee lapsipornon levittämisestä käytävän keskustelun sävyä ja yhdistämistä sananvapauteen. - Kyseessä on törkeä rikos, johon suhtautumisessa pitää olla yhtä tiukat pelisäännöt kuin vastaavan materiaalin jakamiseen esimerkiksi painotuotteina, Lindén huomauttaa. Mediafoorumin puheenjohtajana toimii neuvotteleva virkamies Kirsi Miettinen liikenne- ja viestintäministeriöstä. Ryhmään on kutsuttu 35 jäsentä, jotka edustavat lastensuojelujärjestöjä sekä median ja sähköisen viestinnän toimijoita.

Mediafoorumin on määrä toimia vuoden 2010 loppuun saakka.

Suosittelemme