Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Internetin ennakkosensuurin vastustajat osoittivat mieltään

Helsingissä järjestettiin tiistaina internetin ennakkosensuuria vastustava mielenosoitus. Mielenosoitus alkoi Kiasman edessä puolen päivän jälkeen. Mielenosoittajat vastustavat viime vuonna voimaan astunutta uutta ennakkosensuuria koskevaa lakia ja tapaa, jolla sitä on sovellettu.

Avaa Yle-sovelluksessa

Poliisi on voinut viime vuoden alusta lähtien suositella operaattoreille, että nämä estäisivät pääsyn internetin lapsipornosivuille. Eston käyttö on operaattoreille vapaaehtoista.

Mielenosoittajat ovat huolissaan viattomien sivustojen joutumisesta suodattimeen ja siitä, että nykyinen suodatus ei puutu hyväksikäyttöön tai lapsipornografian levittämiseen. Mielenosoittajien mukaan laki antaa myös poliisille valtaa, joka ei kuuluisi sille ilman tuomioistuimen valvontaa.

Mielenosoittajat vaativat internetliikenteen suodatuksen lopettamista ja poliisin konkreettisia toimia lapsipornografiaa sisältävien sivujen sulkemiseksi.

Keskusrikospoliisi on myöntänyt, että lapsipornoa suodattaville estolistoille on saattanut joutua sivuja, joilla ei enää ole lapsipornoa. Poliisin mukaan esimerkiksi sivujen sisältö on voinut muuttua tai sisältö voidaan tuottaa sattumanvaraisesti palvelimella olevasta aineistosta.

Viime aikoina vellonut lapsiporno- ja sananvapauskeskustelu on herättänyt myös liikenne- ja viestintäministeriön huolen. Viestintäministeri Suvi Lindén asetti viime kuussa työryhmän pohtimaan, miten lapsia ja nuoria voitaisiin suojella internetin ja sähköisen median haitallisilta sisällöiltä.

Suosittelemme