Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Suomalaisturistia uhkaa ankara tuomio Pääsiäissaarilla

Suomalaisturisti on pidätetty ilkivallan takia Chilelle kuuluvilla Pääsiäissaarilla Tyynellä valtamerellä.

Avaa Yle-sovelluksessa

Kansainvälisten uutistoimistojen mukaan 26-vuotiaan suomalaismiehen epäillään sunnuntaina murtaneen ja varastaneen palan yhdestä kuuluisasta kivipääpatsaasta eli moai-patsaasta.

Poliisi sai miehen kiinni pian teon jälkeen, ja nyt häntä syytetään kansallisia muistomerkkejä suojaavan lain rikkomisesta. Miestä uhkaa jopa seitsemän vuoden vankeusrangaistus ja jopa yli 12 000 euron sakot.

Suomalaisturistin toilailu on noussut uutiseksi paitsi Chilessä niin myös muualla maailmassa. Uutistoimistojen lisäksi tapauksesta ovat kertoneet melko näkyvästi muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC sekä yhdysvaltalainen uutiskanava CNN verkkouutistensa etusivuilla.

AP, Reuters, YLE Uutiset

Suosittelemme sinulle