Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen mukaan Suomen 3 600 eläkeikäisestä lääkäristä noin 900 pitää yksityistä vastaanottoa ja vajaat 150 keikkailee tai sijaistaa kunnan terveyspalveluissa. 64 - 69-vuotiaista lääkäreistä töitä jatkaa 41 prosenttia. Yli 70-vuotiaiden joukossa luku on 13 prosenttia. Suomessa ei ole yläikärajaa lääkärin ammatin harjoittamiseen toisin kuin esimerkiksi Norjassa ja Tanskassa. Suomessa yläikärajan on kuitenkin määrännyt ainakin yksityissairaala Mehiläinen, jossa yli 70-vuotiaille lääkäreille ei ole töitä tarjolla. Lääkärien ikä ei näy oikeusturvakeskukseen tehdyissä kanteluissa. Keskus on joutunut rajoittamaan vain 15:n yli 65-vuotiaan lääkärin oikeutta harjoittaa ammattiaan, eikä niistäkään kaikissa iän aiheuttama heikentynyt työkyky ole välttämättä ollut ainoa syy, sanoo Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen apulaisjohtaja Tarja Holi.
Usein kunnallisesta terveyspalvelusta eläköityvä perustaa yksityisen praktiikan, vaikka kunta-alallakin ikääntyvien lääkäreiden työtä voitaisiin hyödyntää.