Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Riihimäen palopaikkaa valvotaan läpi yön (katso video matkakeskuksen palosta)

Riihimäen matkakeskuksen rakennustyömaalla tehdään vielä sammutustöitä. Paloviranomaisten mukaan paikalla oli iltayhdeksän jälkeen vielä 7 - 8 sammutusyksikköä, ja yöksi tilannetta jää valvomaan 2 - 3 yksikköä. Seinien välissä ja kattorakenteissa palaa yhä.

Avaa Yle-sovelluksessa

Tulipalo tuhosi kokonaan matkakeskuksen yläkerroksen. Katto on taipunut kuumuudessa, ja rakenteet voivat antaa periksi. Rakennus on sortumavaarassa, joten palokunta sammuttaa tulta rakennuksen ulkopuolelta. Rakennuksen sisään päästään aikaisintaan tiistaiaamuna.

Matkakeskuksessa oli kymmeniä kaasupulloja, joista osa on yhä rakennuksen sisällä. Paloviranomaiset kertovat, että kaasupulloja jäähdytetään vedellä ja räjähtämisvaara pienenee tunti tunnilta. Yksi rakennuksesta löydetty asetyylipullo on eristetty matkakeskuksen huoneeseen, missä ei ole palanut.

Viranomaisten mukaan palosta ei aiheutunut ulkopuolisille henkilö- tai aineellisia vahinkoja.

Palon epäillään alkaneen kaasulämmittimen kaatumisesta styroksin päälle. Palamaan syttyneestä styroksista tuli myrkyllistä kaasua. Styroksilevyjä on mahdollisesti palanut useamman tuhannen neliön alueelta. Kaasuvuoto vaikeutti sammutustöitä huomattavasti.

Sankka savu kahlitsi asukkaat sisätiloihin Palosta levisi erittäin sankkaa savua, ja alueen ihmisiä kehotettiin sulkemaan ikkunat ja pysyttelemään sisätiloissa. Savun kerrottiin olevan haitallista hengittää. Haitallinen savu muodostui styroksin palamisesta. Kehotus pysytellä sisätiloissa purettiin kuitenkin kello 18:n jälkeen. Palo syttyi iltapäivällä kello 15:n jälkeen. Junaliikenne oli poikki kolmisen tuntia Tulipalo katkaisi junaliikenteen alkuillasta kolmeksi tunniksi Riihimäen kohdalta. VR:ltä kerrotaan, että liikenne saatiin käyntiin kello 18.50. Koska junat eivät päässeet Riihimäen läpi, oli junaliikenne pääradalla poikki niin lähi- kuin kaukojunienkin osalta. Oikoradalla junaliikenne sen sijaan toimi koko ajan normaalisti. Junien kokoonpanoissa on muutoksia niin maanantai-illan ja vielä tiistainkin aikana, VR:ltä kerrotaan. Asema evakuoitiin, liikenne meni sekaisin

Riihimäen kohdille jäi iltapäivällä pysähdyksiin toistakymmentä kaukojunaa. Esimerkiksi Riihimäen paikallisjunat käännytettiin takaisin kohti Helsinkiä. Junaliikennettä pyrittiin korvaamaan osittain busseilla Hyvinkään, Hämeenlinnan ja Lahden suuntiin.

Riihimäen asema evakuoitiin palon alettua ja koko henkilöstö poistui paikalta, kertoo asemanhoitaja Arja Lumialho-Ratu. Heti palon alettua alueelta kuului voimakkaita räjähdyksiä ja näkyi tulilieskoja.

Myös muu liikenne Riihimäen keskustassa oli sekaisin. Paikallisbussit eivät päässeet asemalle ja ruuhkat olivat kovat.

Vaurioiden määrää vaikea arvioida

Rakennusyhtiö YIT ei pysty vielä arvioimaan Riihimäen matkakeskuksen palon vahinkoja. YIT:llä on kokonaisvastuu matkakeskuksen rakentamisesta.

Rakennuksen valmistumisen epäillään viivästyvän kuukausilla. Uuden matkakeskuksen piti avautua marraskuussa. Vahinkojen määrää päästään arvioimaan aamulla, kun rakennukseen päästään sisälle.

Suosittelemme