Yhdysvaltalaisen lääkealan yrityksen tekemän tutkimuksen mukaan tavallisimmin käytettyjä lääkkeitä ovat verenpaine- ja kolesterolilääkkeet. Niillä hoidetaan usein sydäntauteja, liikalihavuutta ja diabetesta.
Eniten lääkkeiden käyttöä ovat kasvattaneet 20 - 44 vuotiaat, joiden kulutus on noussut 20 prosenttia kuudessa vuodessa. Masennuslääkkeiden käyttö on lisääntynyt huimasti teinien sekä työikäisten naisten keskuudessa.
Eniten lääkkeitä käyttävät yli 65 vuotiaat, joista kolme neljäsosaa popsii vaivoihinsa lääkkeitä. 20 vuotta täyttäneistä naisista lähes kaksi kolmasosaa on säännöllisellä lääkityksellä. Lapsista ja teineistä joka neljäs turvautuu lääkitykseen kroonisen vaivan vuoksi.
Asiantuntijoiden mukaan tutkimuksen tuloksista voi päätellä, että kansan terveydentila on huonontunut, mutta myös että kroonisiin vaivoihin käytetyt lääkkeet ovat parantuneet. Lääkärit myös määräävät aiempaa herkemmin lääkkeitä.
Yhdysvalloissa ostetaan enemmän lääkkeitä henkeä kohden kuin missään muussa maassa.