Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Venäjän Dima Bilan voitti Euroviisut - Teräsbetoni jäi hännille

Venäjä on voittanut selvin numeroin Euroviisut Serbian Belgradissa. Dima Bilan kappale Believe sai 272 pistettä. Toiseksi kiri Ukraina 230 pisteellä ja kolmanneksi Kreikka 218 pisteellä. Venäjä voitti viisut ensimmäistä kertaa. Teräsbetoni oli semifinaalin kahdeksas

Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen edustaja, raskassoundinen Teräsbetoni jäi kilpailussa 22. sijalle 35 pisteellä, vaikka yhtyeelle ennakoitiin sijoitusta kärkipaikoille.

Suomi sai pisteitä Virolta, Latvialta, Islannilta, Norjalta, Ruotsilta, Andorralta ja Puolalta. Suomi antoi suurimmat pisteet Norjalle, Venäjälle ja Israelille.

Suomen lisäksi Euroviisujen suurimmat rahoittajat Britannia, Ranska, Saksa ja Espanja jäivät kilpailussa hännille. Ruotsi löytyy sijalta 18.

Finaaliin pääsi 25 maata. Semifinaaleista jatkoon pääsi 20 maata. Lisäksi finaaliin pääsivät automaattisesti isäntämaa sekä viisut järjestävän Euroopan yleisradioliiton EBU:n neljä suurinta rahoittajamaata eli Espanja, Britannia, Ranska ja Saksa. Nämä suuret rahoittajat joutuivat finaalin hännille Suomen ohella. Jumbosijalla on Britannia.

Teräsbetoni nousi tiistaisen semifinaalin jälkeen vedonlyöntilistoilla huomattavasti ja sen uskottiin kamppailevat viisuvoitosta.

Belgradin Euroviisujen finaali oli järjestyksessään 53. Euroviisujen tulokset: 1. Venäjä: Dima Bilan (Believe) - 272 pistettä 2. Ukraina: Ani Lorak (Shady Lady) - 230 3. Kreikka: Kalomira (Secret Combination) - 218 4. Armenia: Sirusho (Qele, Qele) - 199 5. Norja: Maria (Hold On Be Strong) - 182 6. Serbia: Jelena Tomasevic feat. Bora Dugic (Oro) - 160 7. Turkki: Mor ve Otesi (Deli) - 138 8. Azerbaidzhan: Elnur & Samir (Day After Day) - 132 9. Israel: Boaz (The Fire In Your Eyes) - 124 10. Bosnia: Laka (Pokusaj) - 110 11. Georgia: Diana Gurtskaya (Peace Will Come)- 83 12. Latvia: Pirates Of The Sea (Wolves Of The Sea) - 83 13. Portugali: Vania Fernandes (Senhora Do Mar - Negras Aguas) - 69 14. Islanti: Euroband (This Is My Life) - 64 15. Tanska: Simon Mathew (All Night Long) - 60 16. Espanja: Rodolfo Chikilicuatre (Baila El Chiki Chiki) - 55 17. Albania: Olta Boka (Zemren E Lame Peng) - 55 18. Ruotsi: Charlotte Perrelli (Hero) - 47 19. Ranska: Sebastien Tellier (Divine) - 47 20. Romania: Nico & Vlad (Pe-o Margine De Lume) - 45 21. Kroatia: Kraljevi Ulice & 75 Cents (Romanca) - 44 22. Suomi: Teräsbetoni (Missä Miehet Ratsastaa) - 35 23. Saksa: No Angels (Disappear) - 14 24. Puola: Isis Gee (For Life) - 14 25. Britannia: Andy Abraham (Even If) - 14

Suosittelemme sinulle