Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Sielunmessu aloittaa torstai-iltojen konserttisarjan 550-vuotiaassa Espoossa

Wolfgang Amadeus Mozartin viimeiseksi jäänyt sävellys Requiem d KV 626 avaa Urkuyö ja aaria -festivaalin torstaina Espoon loppuunmyydyssä tuomiokirkossa. Elokuun loppuun kestävässä torstai-iltojen konserttisarjassa juhlitaan 550 vuoden ikäistä Espoota.

Avaa Yle-sovelluksessa

Mozartin sielunmessun esittävät niin ikään pyöreitä vuosia täyttävä Tapiola Sinfonietta ja Dominante-kuoro. Messun johtaa festivaalin taiteellinen johtaja Kari Tikka, jonka mukaan Requiemin valinta avauskonsertin ohjelmistoon oli selvä asia. - Kyseessä on musiikillinen mestariteos, valtavan upea kappale. Teoksen valinnalle ei ole mitään uskonnollisia syitä. Tarkoituksena ei ole muistella ketään tiettyä kuollutta henkilöä, Tikka kertoo. Myös säveltäjänä tunnettu Tikka luonnehtii Espoon urkuöitä yleisöystävällisiksi kesäyön konserteiksi. Hänen mukaansa noin tunnin mittaiset konsertit koostuvat pitkälti tutuista teoksista, mutta toisaalta ne ovat tyyliltään hyvin monipuolisia. Osa konserteista on jo myyty loppuun. Avauskonsertin lisäksi yleisö on ollut erityisen kiinnostunut Jaakko Ryhäsen konsertista sekä Juha Uusitalon esiintymisestä festivaalin päätöskonsertissa. Sekä Ryhänen että Uusitalo esiintyvät Espoon tuomiokirkossa elokuussa. Kapellimestari ja säveltäjä myöntää odottavansa eniten avauskonserttia. Yksi syy siihen on, että hän johtaa mestariteoksen itse. Espoo juhlii ja soi

Tikka johtaa myös elokuun ensimmäisenä torstaina kajahtavan Missa Festiva -konsertin, jossa esitetään Espoon 550-vuotisjuhlan kunniaksi tilattu, espoolaisen säveltäjän Timo-Juhani Kyllösen teos Missa Festiva op. 78. Festivaalin toinen kantaesitys on Sebastian Fagerlundilta tilattu Avtryck - en fantasi för stråkorkester och dragspel, jonka kansanmusiikkitunnelmaa sävyttää harmonikkataiteilija Maria Kalaniemen esiintyminen . Juhlavuoden takia konserteissa esiintyy myös tavallista enemmän espoolaisia kuoroja ja orkestereita. Kantaesitysten lisäksi festivaalilla kuullaan pääasiassa tunnettuja teoksia. Etenkin kesäkuussa painopiste on barokin säveltäjissä. joista etunenässä kuullaan Johann Sebastian Bachin ja Georg Friedrich Händelin musiikkia. Urkuyö ja aaria -festivaalin konsertit esitetään joka torstai elokuun loppuun asti. YLE Uutiset

Suosittelemme