Pohjoismaissa toteutetussa työmarkkinatutkimuksessa työnantajat kertoivat myös, että lyhytkestoiset sairaspoissaolot kasaantuvat yleensä samoille henkilöille.
Joka kolmas työnantaja haluaisi päästä eroon toistuvasta kotiin jäävästä työntekijästä, ellei Suomen lainsäädäntö olisi esteenä. Eniten poissaoloja epäilevät johtajat terveys-, sosiaali- ja hoitopalvelualoilla.
Poissaolot ärsyttävät myös työkavereita. Tämä syö työyhteisöjen moraalia, sillä tutkimuksessa 70 prosenttia kertoi ärsyyntyvänsä kollegan toistuvista poissaoloista. Sairauspoissaolot ovat yleisempiä julkisella sektorilla kuin yksityisellä sektorilla.
Työmoraali kuitenkin korkealla Suomalaisten työmoraali on kuitenkin tutkimuksen perusteella korkealla. Työkaveria ei välttämättä jätetä sairaanakaan, sillä 81,1 prosenttia työnantajista uskoo työntekijän olleen sairaana töissä edellisen vuoden aikana. Eniten sairaana työskentelyä epäillään pankki-, rahoitus- ja vakuutusaloilla. Noin 64 prosenttia työnantajista nimeää korkean työmoraalin sairaana työskentelyn syyksi. Melkein yhtä moni arvelee, etteivät työntekijät halua kuormittaa työtovereitaan. Tampereen yliopiston työelämän tutkimuskeskuksen erikoistutkija Anu Järvensivu sanoo, että työelämän koventumisen päivittelystä on tullut tapa. Tämä kertoo Järvensivun mielestä kuitenkin jotain todellisuudesta. Hänen mukaansa työelämän arvot ovat koventuneet. Se voi näkyä muun muassa siinä, että työntekijät tulevat sairaana töihin. Profficen teettämään työmarkkinatutkimukseen vastasi 1 303 suomalaista työnantajaa ja 1 026 työntekijää. Kaiken kaikkiaan tutkimuksessa haastateltiin 6 170 vastaajaa Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Tutkimuksessa tarkasteltiin erityisesti työelämän kehityssuuntia erityisesti työmoraalin ja sairauspoissaolojen kannalta. Suomi oli mukana internetkyselynä toteutetussa tutkimuksessa nyt ensimmäistä kertaa. YLE Uutiset