Komitea järjesti Suomea koskevan kuulemistilaisuuden viime keskiviikkona New Yorkissa. Esillä olivat kaksi suomalaisraporttia aiheesta vuosilta 2003 ja 2007.
Kuulemisessa nousivat esille myös tyttöihin kohdistuva väkivalta kouluissa ja julkisilla paikoilla sekä naisten vähäinen lukumäärä johtavissa asemissa. Erityisesti suomalaiskehitystä naisjohtajien osalta pidettiin hitaana akateemisessa maailmassa ja siellä professorin viroissa.
Naisten syrjinnän vastainen komitea käsittelee parhaillaan sopimusvaltioiden antamia määräaikaisraportteja. Raportit koskevat naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen soveltamista.
YK:n naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen on ratifioinut 185 valtiota. Suomessa se tuli voimaan vuonna 1986.
Yleissopimusta täydennettiin vuonna 1999 hyväksytyllä yksilönoikeuden mahdollistavalla valinnaisella pöytäkirjalla. Toistaiseksi yhtään Suomea koskevaa yksilönvalitusta ei komiteassa ole käsitelty.