Hyppää sisältöön

EU-ministerit sopuun kalatalouden hätärahasta

Euroopan unionin kalastusministerit ovat päässeet sopuun kalataloudelle myönnettävästä hätäavustuksesta. Kalastusministereiden myöntämän hätäpaketin suuruus on yhteensä jopa kaksi miljardia euroa. Kolme EU-maata - Itävalta, Ruotsi ja Tanska - vastusti pakettia.

Polttoaineiden hinnannoususta kärsivän kalastussektorin hätäapupaketti kattaa useita vuosia. 1,4 miljardia euroa paketista tulee Euroopan kalastusrahastolta, jonka budjetti on 4,3 miljardia euroa vuosien 2007 - 2013 välillä. Sovun mukaan hätäpaketin rahoja voidaan käyttää kalatalouden tukemiseen nykyistä joustavammin. EU-komission aiemman päätöksen mukaan se tukee EU-maiden kalastajia 600 miljoonalla eurolla. Kalastajat ovat tänä vuonna osoittaneet useasti mieltään polttoaineiden hinnannousua vastaan. Kalastusaluksissa käytettävän dieselöljyn hinta on noussut EU:n mukaan 240 prosenttia vuoden 2002 jälkeen. Jopa 60 prosenttia troolareiden kustannuksista aiheutuu dieselistä. Myös kalan laskeneet vähittäismyyntihinnat ovat lisänneet kalastajien ahdinkoa. Komission tuki 600 miljoonaa Aiemmin tässä kuussa EU:n komissio päätti ohjata 600 miljoonaa euroa ylimääräisiä avustuksia polttoaineiden hintojen noususta kärsiville kalastajille. Komission myöntämästä 600 miljoonan euron summasta 400 miljoonaa varataan yrittäjille, jotka suostuvat keskeyttämään kalastamisen tilapäisesti enintään kolmen kuukauden ajaksi ennen kuluvan vuoden marraskuun loppua. Keskeytysaika kalastajien on käytettävä toimintojen saneeraukseen, muutoin saatu avustus pitää palauttaa. Komissio pohtii myös parhaillaan löyhennetäänkö kansallista apua koskevaa lainsäädäntöä. Tällä hetkellä jäsenmaat saavat antaa kalastusyrityksille tukea 30 000 euroa kolmen vuoden aikana. Komission ehdotuksen mukaan tuki muutettaisiin yrityskohtaisesta aluskohtaiseksi, ja tuen suuruus saisi yritystä kohti olla maksimissaan 100 000 euroa. AFP, Reuters, YLE Uutiset

Suosittelemme sinulle