Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Stubb kärkikolmikossa presidenttikyselyssä

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) on noussut varteenotettavaksi ehdokkaaksi presidenttikamppailussa. Joka kolmas vastaaja nostaa Stubbin YLE Uutisten teettämässä kyselyssä viiden parhaan ehdokkaan joukkoon. Kyselyn toteutti Taloustutkimus.

Avaa Yle-sovelluksessa

Stubbin edelle pääsevät vain eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.) sekä täpärästi myös pääministeri Matti Vanhanen (kesk.).

Kysely on tehty heinäkuun puolivälissä eli selvästi ennen Georgian kriisin kärjistymistä.

Niinistö kokoomuksen ykkönen Kokoomuksen todellinen ykkösehdokas on kuitenkin eduskunnan puhemies Sauli Niinistö. Hänet rankkaa viiden parhaan joukkoon noin 70 prosenttia ja kaikkein parhaaksi ehdokkaaksi lähes 40 prosenttia vastaajista. Niinistö on suosituin ehdokas myös SDP:n ja Vihreiden kannattajien joukossa. Puolueen puheenjohtajan Jyrki Kataisen nostaa kärkikastiin vain joka neljäs ja kokoomuksen kannattajistakin vain reilu puolet. Keskustan ehdokkaat tasaisempia Keskustalaisten kannatus on kyselyssä tasaisempaa. Pääministeri Matti Vanhasen sijoittaa kärkiviisikkoon neljä viidestä keskustan kannattajasta ja koko vastaajakunnasta noin 40 prosenttia. Puolueen muita varteenotettavia ehdokkaita ovat vastikään Nokian johtajistoon noussut Esko Aho, ympäristöministeri Paula Lehtomäki ja EU-komissaari Olli Rehn. SDP:n kannatus hajallaan SDP:n kannattajien suosituin presidenttiehdokas on kokoomuksen Sauli Niinistö. Omista ehdokkaista parhaan kannatuksen saavat kansanedustaja Erkki Tuomioja ja entinen pääministeri Paavo Lipponen. Puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen ei kuulu ehdokkaiden kärkijoukkoon edes SDP:n kannattajien keskuudessa. Aho ja Kanerva epämieluisimmat ehdokkaat

Kaikkein epämieluisimpia presidenttiehdokkaita olisivat kyselyn mukaan Esko Aho (kesk.) ja kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.). Heidät asettaa viiden vähiten mieluisan joukkoon joka kolmas vastaaja.

Lähes samoihin lukuihin yltävät kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.), europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (kesk.) ja entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.).

Kaikkein eniten vastustusta herättää selvästi Esko Aho, sillä hänet nimeää kaikkein epämieluisimmaksi ehdokkaaksi 15 prosenttia vastaajista.

Taloustutkimus toteutti kyselyn YLE Uutisten tilauksesta Internet-paneelinsa avulla, ja siihen osallistui 2010 vastaajaa.

Seuraava presidentinvaali toimitetaan vuonna 2012. Puolueet ryhtyvät syksyllä pohtimaan presidentin valtaoikeuksien mahdollista muuttamista.

Suosittelemme