Bordellien uusjako nousi merkittäväksi puheenaiheeksi Saksassa sen jälkeen, kun arvostettu Frankfurter Allgemeine Zeitung -lehti raportoi kokemuksistaan berliiniläisessä halpabordellissa. Sen jälkeen riemua aiheesta ovat repineet niin iltapäivälehdistö kuin televisiokoomikotkin.
Halpabordellit sijaitsevat usein autoliikkeiden tai markettien läheisyydessä eli siellä, missä kynnys asioimiseen olisi mahdollisimman matala. Tässäkin ne eroavat tyypillisistä punaisten lyhtyjen alueiden bordelleista.
Saksan perinteiset bordellit ovat kehityksestä käärmeissään. Laillisiin bordelleihin on Saksassa liitetty tiettyä glamouria, jolla ne erottuvat katuprostituutiosta. Hinnatkin samppanjantäyteisillä vierailuilla ovat olleet sen mukaiset.
Halpaan hintaan saa halvat lisukkeet
Saksassa halpabordellit puhuvat mieluummin itse "flatrate"-hinnoittelusta eli kiinteästä hinnasta oleskeluajasta riippumatta. Perinteisesti bordellien eri palvelut on aina hinnoiteltu erikseen. Kalliiksi vierailu on muuttunut viimeistään silloin, kun vieras on innostunut tarjoamaan itselleen ja seuralaiselleen virvokkeita.
Halpabordellin colajuoma tuodaan lehden mukaan nenän eteen muovimukissa ilman eri kustannusta. Myös olutta tai muita alkoholijuomia on saatavilla, mutta nekin ovat tunnettujen halpaketjujen perustuotteita. Ruokalistalta löytyy esimerkiksi pizzaa, joka sekin toimitetaan paikan päälle all-you-can-eat -tyyppisestä pizzeriasta.
Niin kauan kuin huvittaa
Toistaiseksi Saksan halpabordellien kiinteät hinnat ovat väliltä 70 - 100 euroa. Myyntivaltiksi uskotaan alan piireissä muodostuvan rajoittamaton tai vähintään useammaksi tunniksi rajattu oleskelu. Pizzansyönnin ja colanjuonnin lomassa voi bordellin tärkeimpiä palveluita käyttää rajoittamattomasti. Tämä on aiheuttanut Saksassa närkästystä, sillä työntekijöiden työoloista huolestuneita on ilmaantunut julkisuuteen runsaasti.
Fellbachin kaupungin huolestuneet asukkaat ovat kirjoittaneet liittokansleri Angela Merkelille kirjeen, jolla hallitusta pyydetään tulemaan apuun epäsuotuisien työsuhteiden kitkemiseksi. Valtion on kaupankäyntiin kuitenkin melko mahdoton puuttua niin kauan kuin bordellit maksavat veronsa ja hoitavat myös muut velvollisuudet.
Sitä saa mitä tilaa
Saksassa vierailu bordellissa ei ole julkinen tabu. Niinpä moni media on jo hakenut kommentteja niin käyttäjiltä kuin työntekijöiltä. Kuten arvata saattaa, mielipiteet halpabordelleista vaihtelevat laidasta laitaan.
Monille käyttäjille halpabordelli on ollut pettymys lähinnä puuttuvan tunnelman vuoksi. Meno on Frankfurter Allgemeine Zeitungin haastattelemien kävijöiden mukaan kovin teollinen ja markettimainen. Halpabordellien parasta antia ovat kyselyiden mukaan pitkät oleskeluajat.
Lehden haastattelema Berliinin Pussy-Club -halpabordellin johtajatar muistuttaa, että vaativien vieraiden tulee siirtyä arvokkaampien paikkojen asiakkaiksi. Heiltä kun saa vain halvalla.