Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Papillooma-tutkimukseen tarvitaan äidin ja isän lupa

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on ottanut kantaa Tampereen yliopiston ja Kansanterveyslaitoksen menettelyyn 12-15-vuotiaiden rokotetutkimuksessa. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan tutkimusta varten tarvitaan suostumus kummaltakin alaikäisen vanhemmalta.

Avaa Yle-sovelluksessa

Syksyllä 2007 alkaneessa tutkimuksessa on testattu Papilloomavirus (HPV) -rokotetta yläasteikäisillä tytöillä ja pojilla.

Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedtin mukaan tutkijat menettelivät virheellisesti, tutkimusta varten tarvittava suostumus oli pyydetty vain tutkittavilta nuorilta ja heidän äideiltään. Lindstedt korostaa, että suostumus alaikäisille tehtävistä tutkimuksista vaaditaan molemmilta vanhemmilta.

Kantelun oikeusasiamiehelle teki kouvolalainen isä, jonka lasta oli pyydetty mukaan tutkimukseen.

Rokotteen on tarkoitus torjua syöpävaaraa aiheuttavia papilloomaviruksia. Papilloomavirukset ovat yleisimpiä nuorten seksitautien aiheuttajia. Vertailurokotteena tutkimuksessa on käytetty B-hepatiittirokotetta. Tutkimukseen on osallistunut nuoria eri puolilta Suomea.

Suosittelemme