Joka kodin kaasuvoimalat tuottaisivat paitsi lämpöä ja lämmintä vettä, myös sähkövoimaa, joka syötettäisiin paikalliseen sähköverkkoon.
Hankkeen takana on uusiutuvaan energiaan keskittyvä energiayhtiö Lichtblick, jonka tukena on autoyhtiö Volkswagen. VW toimittaa kaasuvoimalat, jotka ovat samanlaisia kuin sen kaasukäyttöisessä automallissa.
Lichtblickin tavoite on perustaa lähivuosina suuri kaasuvoimaloiden verkosto, joka tuottaisi sähköä 2 000 megawattia, saman verran kuin kaksi ydinvoimayksikköä. Ydinvoimaan verrattuna minikaasulaitoksilla on se etu, ettei niiden tuottama lämpö mene hukkaan. Ne eivät myöskään muuta maaseudun maisemaa tai vaadi ylimääräistä infrastruktuuria.
Yhtiön mukaan minikaasulaitosten verkko avaisi tietä uusiutuvalle energialle. Ne tasoittaisivat esimerkiksi sääolosuhteista johtuvaa tuuli- tai aurinkoenergian vaihtelua. Minivoimalat voisivat myös olla tarpeen silloin, kun sähkönkysyntä yllättäen kasvaa tai ydinvoimaloiden jäähdytys ei kuivuuden takia onnistu.
Kaasuvoimalat aiheuttavat 60 prosenttia vähemmän hiilidioksidipäästöjä verrattuna perinteisiin sähkö- ja lämpövoimaloihin. Kaikkein ekologisinta minivoimaloiden toiminta olisi silloin, kun ne voisivat käyttää biokaasua voimalähteenään, yhtiöstä todetaan.