Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Katainen ei lämpene uudelle lisäbudjetille

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) ei lämpene kolmannelle lisäbudjetille. YLEn Aamu-tv:n haastatteleman Kataisen mukaan lisäbudjettien vaikutukset tulevat viiveellä. Näin mahdollisen kolmannen lisäbudjetin vaikutukset ulottuisivat jo ensi vuoden varsinaisen valtion talousarvion piiriin.

Jyrki Katainen
Jyrki Katainen Kuva: YLE
Avaa Yle-sovelluksessa

Kolmatta lisäbudjettia ovat vaatineet muun muassa Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander sekä Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Pasi Holm.

Katainen ei myöskään kannata EU-komissio ehdotusta, jonka mukaan asuntolainan ottajalta vaadittaisiin nykyistä enemmän vakuuksia. Ehdotuksen mukaan ostettavaa asuntoa ei enää hyväksyttäisi lainan vakuudeksi nykylaajuudessa. Kataisen mukaan yksittäiset asuntolainan ottajien vakuudet eivät ole Suomessa ongelma.

Kataisen mukaan valtio ei siedä enää lisää velkaantumista mutta leikkauslistoja ei ole vielä mietinnässä menojen pitämiseksi kurissa.

Valtio julkisti vuoden 2009 toisen lisäbudjetin elokuun lopulla. Se sisälsi rahaa mm. työllistämisen tukitoimiin lähes 50 miljoonaa euroa. Kokonaisuudessaan lisätalousarvioesitys oli noin miljardi euroa alijäämäinen ja se rahoitettiin velkarahalla.

Lähetekeskustelu valtion vuoden 2010 budjetista alkaa tiistaina. Esityksen mukaan valtion ottaa siinä uutta velkaa 13 miljardia euroa.

Suosittelemme sinulle