Abdullahin vaalikampanjan vetäjiin kuuluva sanoo, että Abdullah ilmoittaa päätöksestään sunnuntaina.
Hillary Clinton muistuttaa, että muissakin maissa toisen vaalikierroksen vastaehdokas on jättänyt leikin kesken, eikä se ole vaikuttanut vaalien laillisuuteen.
Abdullah aikoo pyytää kannattajiaan boikotoimaan ensi viikolla pidettäviä vaaleja, hänen edustajansa kertoo. Ehdokkaan on määrä julistaa boikotti huomisessa tiedotustilaisuudessa. Boikotilla Abdullah pyrkisi lykkäämään kilpaa talven yli, jotta maa saisi enemmän aikaa reilun äänestyksen järjestämiseen.
Abdullah korostaa, että ei osallistu vaaliin, jossa on vilpin vaara. Toisaalta asiantuntijat arvelevat, että uhkaus vetäytyä voi olla neuvottelutaktiikkaa.
Abdullah on asettanut viime päivien neuvotteluissa useita ehtoja marraskuun 7. päivänä pidettäväksi suunnitellun presidentinvaalin ratkaisukierroksen uskottavuudelle. Ehdoista ei kuitenkaan saavutettu yksimielisyyttä Abdullahin ja nykypresidentti Hamid Karzain välisissä neuvotteluissa.
Afganistanin presidentinvaaleissa ajauduttiin toiselle kierrokselle ensimmäisen äänestyskierroksen runsaan vaalivilpin takia. Tuhansia Karzaita tukevia äänestyslippuja hylättiin ja näin valtaapitävän presidentin kannatus jäi alle 50 prosentin.
Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton onnistui maanittelemaan presidentti Karzailta suostumuksen toiseen kierrokseen. Yhdysvallat haluaa selvyyden Afganistanin poliittiseen johtoon, ennen kuin se päättää lisäjoukkojen lähettämisestä.