Mäenpää moitti TV1:n Ykkösaamussa Elinkeinoelämän keskusliittoa EK:ta siitä, että se vetää liian tiukkaa linjaa palkankorotuksissa liittokierroksella.
Mäenpään mielestä liittoja ei saada koottua puolen prosentin palkkalinjan taakse. Hän toivookin neuvotteluja uudesta sopimusmallista, jolla pattitilanne saataisiin purettua.
- Ehkä keskusjärjestöjen olisi kaikesta huolimatta mahdollista hakea usean vuoden palkankorotuskustannusraami, jonka puitteissa liitot voisivat neuvotella. Voisimme turvata sen, että se tukee kilpailukykyä ja tulevaa kasvua ja sopii tähän taloustilanteeseen. Tässä olisi keskusjärjestöillä paikka, mutta keskitettyyn sopimukseen ei ole palaamista, Mäenpää selvitti.
EK:n puolen prosentin ”palkka-ankkuri” estää Mäenpään mielestä mielikuvituksen käytön ja uusien ratkaisujen keksimisen.
Palkanalennukset eivät pelasta
Finnairin lentäjät suostuivat laskemaan palkkojaan 5 prosenttia. Mäenpään mielestä siitä ei voi poimia yleisempää ratkaisua.
- En jaksa uskoa, että koko Suomen kansantalous olisi pelastettavissa palkanalennuksilla. Tämä siitä syystä, että tämänhetkinen jonkinlainen hyvinvointi talouskriisin keskellä on perustunut kotitalouksien ostovoimaan, Mäenpää sanoi.
Lisäksi Mäenpään mielestä kansainvälisessä kilpailussa palkanalennuksista seuraisi vain loputon kierre, koska alemman palkkatasonkin maissa, kuten Virossa, palkkoja leikataan.
Eläkeikä ei nouse pakkopäätöksellä
Mäenpään mukaan työryhmät, joissa pohditaan eläkeikää ja työurien pidentämistä, ovat tehneet hyvää kartoitustyötä. Vuoden 2005 eläkeuudistuskin on hänestä toimiva, vaikka lama vähentää sen tehoa.
Mäenpään mielestä eläkeiän nostaminen ei onnistu pelkällä päätöksellä.
- Ei voi mennä sanomaan STTK:laiselle, koulutetulle sairaanhoitohenkilöstölle, että nostamme eläkeikää 67:ään, kun näistä monet joutuvat jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle alle 60-vuotiaana – työ on niin raskasta. Emme voi hakea kategorisia eläkeratkaisuja, vaan konkreettisia työhön liittyviä ratkaisuja, joilla työurat oikeasti pitenevät, Mäenpää sanoi.
SDP:n pitäisi lukea markkinataloutta paremmin
Sosiaalidemokraatti Mikko Mäenpää on huolissaan siitä, miten SDP kehittyy maailman muuttuessa ja pirstaloituessa. Hänen mukaansa markkinavetoisen maailman ymmärtämisessä on parantamisen varaa ja ratkaisuja pitäisi hakea enemmän yksilön kautta.
- On haluttu ratkaista ongelmia aina sillä suurella kaavalla ja ehkä korostettu julkisen sektorin merkitystä liikaa, Mäenpää kuvaili.
Mäenpää pitää SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen uudistustyötä hyvänä ja toivoo siihen lisää vauhtia.