Poliisi kertoi uhrien ja pidätettyjen taustasta sunnuntaina. Poliisi esittää miesten vangitsemista Lappeenrannan käräjäoikeudessa maanantaina.
Surmatyö tapahtui yksityisasunnossa Harapaisten kaupunginosassa. Surmansa saanut nainen oli 34-vuotias ja asui Lappeenrannassa. Nainen oli surmattu teräaseella.
Rikoskomisario Kari Hyyryläinen ei sunnuntaina antanut tietoja uhrin ja pidätettyjen yhteyksistä tai surmatyöhön johtaneista tapahtumista. Kysymystä kunniamurhan mahdollisuudesta hän ei kommentoinut, mutta sanoi kaikkien vaihtoehtojen olevan tutkinnassa.
Joissakin islamilaisissa, mutta myös joissakin muissa kulttuureissa perheen tai suvun miehet valvovat perheen naisten käyttäytymistä ja rankaisevat heitä epäsiveelliseksi arvioimistaan toimista. Pahimmassa tapauksessa nainen voidaan tappaa.
Jo perjantaina poliisi kertoi ottaneensa yhden epäillyistä kiinni Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Perjantaina pidettyjä oli neljä eli kaksi heistä on päästetty vapaalle.