Tutkijat perustavat arvionsa viimeksi kuluneiden 130 vuoden aikana tehtyihin merenpinnan korkeuden ja meren lämpötilan mittauksiin.
Vuodesta 1990 alkaen merenpinta on noussut 3,4 millimetriä vuodessa. Vauhti on kaksinkertainen 1900-luvun keskiarvoon verrattuna, ja tutkijat arvioivat, että ilmaston lämpeneminen kiihdyttää merenpinnan nousuvauhtia edelleen.
Ennustetun kaltainen raju merenpinnan nousu uhkaisi monien suurten rannikkokaupunkien ja pienten saarivaltioiden olemassaoloa. Tutkijat toteavatkin, että uhkien torjumiseksi kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä paljon ja pian. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että monen valtion hyväksymä tavoite, jonka mukaan maapallon lämpötila saa nousta enintään kaksi celsiusastetta, ei luultavasti ole läheskään riittävä.
Tutkimuksen ovat tehneet professori Martin Vermeer Teknillisestä korkeakoulusta ja professori Stefan Rahmstorf saksalaisesta ilmastontutkimusinstituutista.