Suomalaiskaksikko meloi 500 metriä aikaan 1.44,633, joka oli alkuerien seitsemänneksi nopein. Alkueriä oli kolme, joista jokaisesta voittaja selvisi suoraan finaaliin.
- Pääsimme hyvin liikkeelle. Matkavauhdin kanssa oli vielä hakemista, kun tämä oli kauden ensimmäinen kisastartti. Ihan ok veto, mutta pystymme parempaankin. Välierään hieman rohkeammalla taktiikalla liikkeelle, Mikkonen sanoi.
- Ok veto, mutta välierässä on syytä olla rohkeampi tai sopivasti aggressiivisempi taktiikka. Parempaan pystytään, Rikala sanoi.
Vaikka parannettavaa jäikin, Rikalan ja Mikkosen esitys oli EM-kisojen avauspäivän parasta suomalaisantia. Yksikössä Laura Inha meloi välieriin sekä 1000 että 500 metrillä.
- 1000 metriä oli mukavan rento, varsinkin ensimmäisen 500 metriä sain vedettyä hyvin. Luottavaisin mielin välierään. Iltapäivällä 500 metrillä oli kova tuuli. Piti varoa olkapäätä, mutta muuten ihan kohtuullinen, Inha summasi.
Suomalaismiehistä Petteri Pitkänen meloi 500 metrillä alkueränsä kuudenneksi ja jatkaa välierässä. Samalla sijalla oli myös Tommi Ritala 1000 metrillä. Myös Ritala jatkaa välierissä.
Kaksikossa Mika Hokajärvi ja Kalle Mikkonen sijoittuivat alkuerissään sekä 500 että 1000 metrillä seitsemänneksi ja jatkavat välierissä. 500 metrillä jatkopaikka tuli ajan perusteella.
- 1000 metriä oli vähän nihkeä, kauden avausveto kisassa. Ei oltu ihan sataprosenttisessa iskussa. Ei siinä mitään erikoisempaa vikaa ollut, löysä veto vaan. Paljon jäi parannettavaa. 500 metriä oli sitten vielä huonompi. Oli kova myötätuuli ja mentiin kovaa, mutta me emme päässeet siihen kovaan vauhtiin mukaan. Vähän yllätti meidät, että oli niin nihkeää, Mikkonen kertoi kaksikon mietteet.
Nelikossä Ritala, Pitkänen, Lauri Palmroth ja Ilkka Ritvos meloivat alkuerässään kuudenneksi ja jatkavat välierissä.
Välierät melotaan perjantaina.
Ratamelonnan EM-kilpailut, Milano, 1. päivä:
Alkuerät:
Naiset:
K-1, 500 m (erä 3): 1) Lucy Wainwright Britannia 1.50,632, 2) Juliana Salahova Venäjä 1.51,812, 3) Spela Ponomarenko Slovenia 1.51,872,…6) Laura Inha Suomi 2.02,166. Inha välieriin.
K-1, 1000 m (erä 1): 1) Dalma Benedek Unkari 4.01,503, 2) Jekaterina Potshtovaja Venäjä 4.05,740, 3) Anna Alberti Italia 4.07,077, 4) Laura Inha Suomi 4.20,557. Inha välieriin.
K-2 , 500 m (erä 3): 1) Beata Mikolajczyk-Edyta Dzieniszewska Puola 1.43,273, 2) Marie Delattre-Anne Laure Viard Ranska 1.44,550, 3) Jenni Mikkonen-Anne Rikala Suomi 1.44,633. Mikkonen ja Rikala välieriin.
Miehet:
K-1, 500 m (erä 3): 1) Arnaud Hybois Ranska 1.39,256, 2) Michele Zerial Italia 1.40,009, 3) Artur Litvintshuk Valko-Venäjä 1.40,536,…6) Petteri Pitkänen Suomi 1.43,523. Pitkänen välieriin.
K-1, 1000 m (erä 4): 1) Max Hoff Saksa 3.32,380, 2) Emanuel Silva Portugali 3.33,895, 3) Wouter D'Haene Belgia 3.34,475,…6) Tommi Ritala Suomi 3.42,380. Ritala välieriin.
K-2, 500 m (erä 4): 1) Carlos Perez Rial-Saul Craviotto Espanja 1.30,872, 2) Mikola Kremer-Vitali Jepishin Ukraina 1.32,532, 3) Ben Brown-Jon Schofield Britannia 1.32,695,…7) Mika Hokajärvi-Kalle Mikkonen Suomi 1.35,028. Hokajärvi ja Mikkonen välieriin.
K-2, 1000 m (erä 1): 1) Erik Veraas Larsen-Mattis Näss Norja 3.13,404, 2) Stjepan Janic-Mico Janic Kroatia 3.15,644, 3) Milko Kazanov-Miroslav Kirchev Bulgaria 3.16,124,…7) Mika Hokajärvi-Kalle Mikkonen Suomi 3.22,534. Hokajärvi ja Mikkonen välieriin.
K-4, 1000 m (erä 2): 1) Romania 2.55,428, 2) Unkari 2.57,108, 3) Norja 2.59,034,…6) Suomi 3.05,774 (Tommi Ritala-Lauri Palmroth-Petteri Pitkänen-Ilkka Ritvos) . Suomen nelikko välieriin.