Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Ruoka-avun tarve kasvaa eri puolilla Suomea

Ruoka-avun tarve on eri puolilla Suomea selvässä kasvussa. Uusista avuntarvitsijoista suuri osa on lapsiperheitä ja erityisesti perusturvan varassa elävien elämäntilanne on heikentynyt, kertoo YLE Uutisten suurimmille seurakunnille tekemä kysely.

Avaa Yle-sovelluksessa

Esimerkiksi Tampereella ruoka-apua pyytävien määrä on ollut selvässä kasvussa, kertoo Tampereen seurakuntien diakoniajohtaja Matti Helin.

- Meillä on ruoka-avun tarvitsijoitten määrä lisääntynyt noin neljänneksellä, tämän vuoden aikana. Se lähti jo keväällä nousuun, mutta nyt syksyn aikana on huomattavaa lisäystä tapahtunut.

YLE uutiset kysyi 10 suurimman kaupungin seurakunnista, näkyykö ruuan ja muiden elinkustannusten kallistuminen jo kasvavina ruokajonoina. Kyselyn perusteella eri puolilla Suomea avun piiriin on tullut lisää hakijoita Tampereen lisäksi näin on käynyt esimerkiksi Turussa, Vantaalla, Jyväskylässä ja Porissa.

Ahdinkoon ovat ajautumassa erityisesti perusturvan varassa sinnittelevät ihmiset. Tampereella uusista avuntarvitsijoista suuri osa on lapsiperheitä, kertoo diakoniajohtaja Matti Helin.

- Ihan viime aikoina perheet ja erityisesti nuoret perheet on uusi asiakasryhmä joka on meidän työn piiriin tullut.

Tarve kasvaa myös pienissä seurakunnissa Myös monissa pienissä seurakunnissa ruoka-avun tarve on kasvanut. Esimerkiksi 2 000 asukkaan Rengossa EU:lta saatu ruoka-apu on loppumassa, uusi erä on luvassa vasta maaliskuussa. Diakoni Timo Heikka näkee tilanteen aika lohduttomana.

- Näkkileipä on jo loppunu, seuraavaks loppuu makaroni. Niitä on nyt hiukan täydennetty seurakunnan omillaa varoilla. Jos tahti jatkuu tällasena en tiedä että mikä riittää enää ens vuonna, Heikka sanoo.

Evankelisluterilainen kirkko on yksi suurimmista elintarvikeavun jakajista, mutta sen suhtautuminen ruoka-apuun on silti hyvin kriittinen. Vähäosaisten toimeentulon turvaamisen pitäisi olla selkeästi yhteiskunnan, ei kirkon tehtävä.

Tampereen diakoniajohtaja Matti Helin sanoo, että esimerkiksi toimeentuloturva ei ole ajan tasalla.

Suosittelemme