Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Samuli Peltonen voittoon Penderecki-sellokilpailussa

Suomalainen sellisti Samuli Peltonen on voittanut Puolassa pidetyn kansainvälisen Krzystof Penderecki -sellokilpailun.

Samuli Peltonen
Samuli Peltonen Kuva: YLE
Avaa Yle-sovelluksessa

Ensimmäistä kertaa järjestetyn kilpailun finaali pidettiin lauantaina Krakovassa.

Peltonen, 27, toimii Helsingin kaupunginorkesterin sellistinä. Lisäksi hän esiintyy pianoduosta ja jousikvartetista koostuvassa Elokuu-Ensemble-muusikkoryhmässä.

Peltonen voitti vuonna 2006 Turun sellokilpailun. Viime vuonna hän soitti neljänneksi Paulon kansainvälisessä sellokilpailussa.

Suosittelemme sinulle