Poliisit ovat olleet mielenosoittajien vihan kohde ja joutuneet jatkuvasti väkivaltaisuuksien kohteiksi. Mielenosoitusten valvonta siirtyikin armeijan käsiin, mutta sunnuntaina poliisipartiot ovat Egyptin valtiollisten uutisten mukaan palanneet kadoksista jälleen järjestystehtäviin.
Poliisien puuttuminen on ehtinyt murentaa yhteiskuntajärjestystä. Monessa kaupungissa raportoitiin yön aikana laajasta ryöstelystä. Tavalliset egyptiläiset ovat aseistautuneet kepein ja muodostaneet järjestyskaarteja.
- He ovat perustaneet omia turvapartioita eri kaupunginosiin ja se on ilmeisesti pitänyt ryöstelijät loitolla, kertoo YLE Uutisten toimittaja Sanna Negus Kairosta.
Laajoja vankilapakoja
Tuhansien vankien kerrotaan karanneen vankiloista sunnuntain vastaisena yönä eri puolilla Egyptiä. Vankeja karkasi muun muassa Wadi Natrunin vankilasta Kairon pohjoispuolella. Useita vankeja kuoli paon yhteydessä.
Joidenkin tietojen mukaan vanginvartijat ovat laiminlyöneet tehtäviään protestina hallitusta vastaan.
Karanneista vangeista suuri osa oli islamisteja. Islamistinen oppositioryhmä Muslimiveljeskunta sanoo, että 34 sen jäsentä vapautui vankilasta. Mukana oli seitsemän veljeskunnan johtohahmoa.
Vedestä ja hedelmistä pulaa
Egyptin pankit ja Kairon pörssi pidetään sunnuntaina poikkeuksellisesti suljettuina. Egyptin keskuspankin mukaan pankit pysyvät suljettuina myös maanantaina.
Silminnäkijät kertovat, että suurin osa Kairon pankkiautomaateista on joko tyhjiä tai ryöstetty. Bensa-asemien varastot alkavat tyhjentyä.
Uutiskanava al-Jazeeran mukaan valtion virkamiehet ovat lakossa Suezin kaupungissa.
Toimittaja Sanna Negus oli aamupäivällä Kairossa Zamalekin asuinalueella, missä muun muassa Suomen suurlähetystö sijaitsee. Negusin mukaan paikalla on päällisin puolin rauhallista, mutta suuri osa kaupoista on kiinni.
- Supermarketit ovat aivan täynnä, ihmiset ovat siellä hamstraamassa tavaraa, Negus sanoo.
Vesi ja maitotuotteet ovat käyneet kaupoissa vähiin eikä hedelmiä ja vihanneksia ole enää juurikaan jäljellä.