Kalastuksesta ja vesiensuojelusta kiinnostunut Matti Rintala syynäsi joulukuussa 2014 pienen Turkimusojan mutkia sillä silmällä, että miten puron oma taimenkanta voi.
– Olin aikaisemmin lukenut lehdistä ja kuullut vihjeitä, että täällä saattaisi olla tätä simpukkaa. Kattelin siinä sitten mennessäni ja oho, sieltä löytyi yksi raakku!
Raakun eli jokihelmisimpukkanakin tunnetun nilviäisen lisääntymistapa on monimutkainen ja vaatii ympäristöltään paljon. Ilman taimenia ei tule mitään. Simpukka loisii ensimmäisen elinvaiheensa toukkana taimenen kiduksissa. Sieltä raakkutoukka tippuu joen pohjaan – ja säilyy hengissä, jos pohja on hapekas ja sorainen. Jos kaikki osuu kohdalleen, otus voi elää jopa yli 150-vuotiaaksi.
Matti vei löytönsä Hämeenkyrön ympäristösihteerin pöydälle. Ja siitä se lähti.
Hämeenkyrö, Nokia ja Ylöjärvi perustivat Kolmen helmen joet -hankkeen. Siihen liittyen raakkuesiintymät ja niiden elinolosuhteet inventoitiin Ruonanjoella, Pinsiön- Matalusjoella ja Turkimusojalla.
Raakkukannat kuihtuvat etenkin etelässä
Helmenkalastus kiellettiin Suomessa vuonna 1955, mutta se ei pelastanut jokihelmisimpukkaa. Lajin elinolosuhteet ovat muuttuneet, kun kirkkaat, sorapohjaiset ja virtaavat vedet ovat kärsineet esimerkiksi soiden ojituksesta ja rehevöitymisestä.
Lapissa raakuilla menee paremmin kuin etelässä. Tutkija Panu Oulasvirran raportin mukaan Suomessa on jäljellä vajaat 120 raakkujokea, joista noin puolessa raakut kykenevät vielä lisääntymään. Kestävällä tasolla lisääntyminen on kuitenkin enintään kymmenesosalla populaatioista.
– Oulun eteläpuolella on nykytiedon valossa enää seitsemän raakkujokea, jotka ovat Ähtävänjoki, Isojoki, Karvianjoki, Mustionjoki sekä Pirkanmaan kolme raakkujokea Pinsiön-Matalusjoki, Ruonanjoki ja Turkimusoja. Pirkanmaan jokia lukuun ottamatta raakku on jäljellä olevissa Etelä-Suomen joissa sukupuuton partaalla.
Turkimusojalla ainoa kunnon populaatio
Raakku lisääntyy vielä Ruonanjoessa, mutta ei riittävästi. Turkimusojan noin 1800 raakkua on ainoa elinvoimainen esiintymä Etelä-Suomessa. Kolmen helmen joet -hankkeen koordinaattori Ulla Helimo pitää löytöä erittäin merkittävänä lajin säilymisen kannalta.
– Uusia raakkulöytöjä tai raakkujokia ei ole Etelä-Suomesta enää todella pitkään aikaan löytynyt ollenkaan. Ja löytyi vielä tällainen, jossa on elinkykyinen kanta.
– Kun nämä ovat geneettisesti erilaisia kuin Lapin kannat, niin se on myös koko Euroopan tasolla merkittävää, Ulla Helimo pohtii.
Vastuu on koko valuma-alueella
Turkimusoja on noin viiden kilometrin mittainen puro, joka solisee osittain Hämeenkyrön taajamassa. Turkimusojan valuma-alueen laajuus on yllättänyt paikallisetkin. Yli 20 neliökilometriin mahtuu noin 1500 maanomistajaa, joista moni asuu kaukana purosta tietämättä mihin omat hulevedet menevät.
Turkimusojan uhanalaisten taimenten ja raakkujen suojaksi on valmistunut toimenpideohjelma. Puron uomaa voidaan kunnostaa ja palauttaa lisääntymiselle oleellisia sorapohjia, mutta vesi ei kirkastu, jos valuma-alueen asukkaat eivät huomaa syitä ja seurauksia.
– Jollemme saa koko sitä valuma-alueen kiintoainesta ja kuormitusta kuriin, niin se peli on oikeastaan sitten menetetty, summaa Ulla Helimo.
Matti Rintala on huomannut, miten lämpimien talvien takia savea valuu pitkin vuotta veteen.
– Se on uusi asia, joka pitää ottaa huomioon. Samoin uudet tierakennelmat, tähän tulee iso risteys lähelle eikä siinä saa unohtaa tämän puron arvoa.
Sanoo mies, joka löysi sen raakun.
Lähde: Alleco Raportti 4b/2017: Raakkukartoitus Turkimusjoen alaosalla