Suomi: osuuskunta (YT)

Kuuntele puhetilanne kahdessa osassa ja vastaa, ovatko väittämät oikein vai väärin.

Vihje
1. Emma on epävarma yritysmuotojen eroista.
X
Virkailija: Olit varannut ajan tämän teidän perusteilla olevan osuuskunnan tilanteen läpikäymiseen. Sinähän varmaankin olet tutustunut etukäteen siihen materiaaliin, jonka toimitin postissa. Siinähän piti olla jo aika tarkasti perustiedot. Onkos asiat selvinneet vai onko sinulla heti alkuun kysyttävää?

Emma: Joo, me käytiin sitä materiaalipakettia yhdessä läpi, kun meillä oli viime viikolla tähän osuuskuntaan tulevien ihmisten kanssa kokous. Mutt voi olla, että kaikki ei ole vielä ihan selvää. Sitä me yhdessä pähkäiltiin, että mikä ero tässä osuuskunnassa oikeesti on esimerkiks osakeyhtiöön verrattuna?

Virkailija: No se perusero on varmasti hallinnossa, tarkemmin sanoen äänivallassa. Osakeyhtiössähän äänivalta aina perustuu siihen, että minkä verran omistaa osakkeita, mutta osuuskunnassa kaikki ovat päättämässä samanveroisesti eli siis osuuskunnassa toimitaan niin sanotusti demokraattisesti. Siinä ei äänivalta riipu sijoitetusta pääomasta niin kuin osakeyhtiössä.

Emma: No kyllä me sitten taidettiin jäljillä olla, kun eikös tässä osuuskunnassa alkuun päätetä siitä osuusmaksusta ja se on kaikille samansuuruinen.

Virkailija: Aivan, ihan täsmälleen. Osuusmaksu pitää päättää jo kun sitä osuuskuntaa perustetetaan. Onkos teillä jo miten selvillä osuuskunnan kokoonpano eli siis keitä siihen tulee mukaan?

Emma: Kyllä tää perusporukka on kasassa. Meitä on yhteensä seitsemän. Se että miten täysillä sitten kaikki ovat mukana, on vielä vähän epäselvää, kun osa porukasta asuu eri paikkakunnalla. Sen takia on ajateltu, että tehtäis näitä valmisteluja tämän vuoden puolella ja varsinaisesti osuuskunta alottais ensi vuoden alkupuolella.

Virkailija: Tuo kuulostaa ihan hyvältä. Kun osuuskuntahan on sillä tavalla joustava yrityksen muoto, että siihen on helppo ottaa uusia jäseniä ja siitä pääsee aika vaivattomasti eroon. Mutta toisaalta tämän takia jäsenten sitoutumiseen kannattaa kyllä satsata, ettei toiminta hiivu, kun alkuinnostus laantuu. Tiesit sä muuten, että osuuskunnan jäsenenä voi olla myös toiminimen kautta.
2. Osakeyhtiössä valta perustuu investointiin.
3. Emman osuuskunnan jäsenet ovat aktiivisesti mukana.
4. Osuuskunta valitsee jäsenet.
5. Osuuskuntaan voi kuulua muita yrityksiä.
Vihje
6. Osuuskunnan toimintaa ohjaa laki.
X
Virkailija: Käydäänkö sitten läpi tätä perustamiseen liittyvää paperisotaa? Ihan aluksi pitää laatia osuuskunnalle säännöt. Niiden sisällöstä on määrätty osuuskuntalaissa, mutta näistä sääntöpykälistä vain osa on pakollisia. Perustamissopimus pitää myös olla eli vähintään kolme ihmistä tarvitaan osuuskuntaa perustettaessa, mutta teitähän olikin jo huomattavasti useampia. Sitten valitaan toimielimet, nimittäin hallitus ja sille puheenjohtaja. Tilintarkastajat on myös tarpeen valita heti alussa.

Emma: Me tehtiinkin jo noita papereita siinä viime viikon kokouksessa, mutta ne pitäs kyllä tarkastaa, kun jotain oleellista on voinu jäädä huomaamatta.

Virkailija: Tosiaan niin, näin pikakatsomisella vaikuttaa ihan hyvältä, mutta minun pitää syventyä näihin. No sitten, jos paperit on kunnossa, tämän teidän osuuskuntanne voi jo ilmottaa rekisteröitäväksi kaupparekisteriin. Sehän on pakko joka tapauksessa tehdä. Siihen on olemassa oma lomakkeensa. Minäpä nyt katson nämä perustamispaperit ja soitan ensi viikolla. Tässä on nyt puhuttu enemmän näistä muotoseikoista eikä oikeastaan ollenkaan siitä, mitä osuuskunta sitten ryhtyy tekemään käytännössä.

Emma: Joo, meitä on käsityöläisiä ja luomuviljelijoitä. Tarkoitus on jalostaa omia tuotteita ja markkinoida niitä yhdessä, mutta aika alussa tämä liiketoiminnan suunnittelu vielä on. Tosin yksi meistä oli keväällä yritystoiminnan kurssilla ja yhdellä on kyllä peruskoulutus markkinoinnista.
7. Osuuskunnan jäsenten vähimmäismäärästä on säädös.
8. Virkailija vaatii korjauksia papereihin.
9. Osuuskunnan rekisteröinti on vapaaehtoista.
10. Emman osuuskunnan liiketoimintaidea on jo kypsä.
/ 10
YLE Tulosta