Kolme kaljaa päivässä voi haitata muistia

Päivittäinen alkoholinkäyttö keski-iässä voi aikaistaa muistin heikkenemistä useilla vuosilla. Raja menee kolmessa alkoholiannoksessa.

Päivittäinen alkoholinkäyttö voi aikaistaa muistin heikkenemistä. Vaikutus havaitaan, kun kulutus nousee yli kolmeen alkoholiannokseen päivässä, tuore tutkimus osoittaa.

Valtaosa aiemmista alkoholin muistivaikutuksia koskevista tutkimuksista on tarkastellut iäkkäitä potilaita. Nyt julkaistut tulokset antavat tervetullutta lisätietoa keski-ikäisten alkoholinkulutuksen vaikutuksista.

Tutkimustulosten perusteella muisti ja muut kognitiiviset mielentoiminnot heikentyvät jopa kuusi vuotta aikaisemmin miehillä, jotka juovat päivittäin vähintään kolme olutta, drinkkiä tai viinilasillista. Tämä havaitaan verrattuna yhden tai korkeintaan kaksi annosta päivässä juoviin sekä raittiisiin miehiin. Raittiiden ja kohtuukäyttäjien muistissa ei havaittu eroja.

Tutkimuksessa 5 000 miehen ja 2 000 naisen alkoholinkulutus selvitettiin kolmesti kymmenvuotisen seurannan aikana. Kun tutkimuksen osallistujat olivat keskimäärin 56-vuotiaita, heille tehtiin myös muistia ja muita kognitiivisia mielentoimintoja kuten päättelykykyä ja tarkkaavaisuutta mittaavia testejä.

Osallistujat testattiin kolmesti seurannan aikana. Tulokset julkaistiin arvostetussa Neurology-lehdessä.

Yle Teksti-TV
Lähteet: Uutispalvelu Duodecim, www.neurology.org

Julkaistu: 25.01.2014

Kaikki hyvinvointi/hyvinvointi - alueen artikkelit

Mielenterveysseura vetoaa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta

Suomen Mielenterveysseuran mielestä tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyminen edistäisi suomalaisten mielenterveyttä.

Itseluottamus parantaa suhdetta

Terve itseluottamus on hyväksi parisuhteelle, osoittaa Floridan yliopiston tekemä tutkimus.

Helpotusta helteeseen lemmikille

Hikoilemaan kykenemättömille karvaisille eläimille helteet ovat tukalia ja jopa vaarallisia. Eläimen oloa voi helpottaa kuitenkin monin tavoin.

Moni lääke pilaantuu helteessä

Lääkkeitä tulee säilyttää myyntipakkauksen kertoman ohjeen mukaan: yleensä korkeintaan 25 asteessa.

Tutkimus: Valkoihoiset selvästi muita sairaampia

Valkoihoiset ovat Britannian tilastoviranomaisen mukaan selvästi muita etnisiä ryhmiä sairaampia. Tieto sotii yleistä tuloeroihin perustuvaa terveyshavaintoa vastaan.

Raskauskilot kuriin vuodessa

Raskauskilojen karistaminen kannattaa kanadalaistutkimuksen perusteella aloittaa vuoden sisällä synnytyksestä.

Kasvisruoka laskee verenpainetta

Kasvisruokavaliolla voi tuoreen tutkimuksen mukaan paitsi laskea verenpainetta, myös ehkäistä verenpainetautia.

3-4 kahvia päivässä hyväksi sydämelle

Päivittäinen kahvinjuonti voi auttaa hieman sydän- ja verisuonitautien riskin pienentämisessä.

Kuidut ehkäisevät sydänsairauksia

Runsaskuituinen ruokavalio pienentää merkittävästi sydänsairauksien riskiä väestötasolla mitattuna.

Kolme kaljaa päivässä voi haitata muistia

Päivittäinen alkoholinkäyttö keski-iässä voi aikaistaa muistin heikkenemistä useilla vuosilla. Raja menee kolmessa alkoholiannoksessa.

Meditoinnilla voi helpottaa masennusta, stressiä ja kipua

Meditoimisella voi tuoreen tutkimuksen mukaan lievittää monenlaisia psyykkisiä ongelmia, stressioireita ja jopa kipua.

Pienikin laihduttaminen hyödyksi terveydelle

Vähäisestäkin laihduttamisesta on amerikkalaisen tutkimuksen mukaan hyötyä sydän- ja diabetesriskien pienentämisessä.

Kala vähentää keskosuuden vaaraa

Äidin säännöllinen kalansyönti raskauden aikana voi tutkimuksen mukaan vaikuttaa myös vauvan kokoon.

Terveyspalveluihin vapaasti EU:ssa

Vuoden 2014 alusta suomalaiset potilaat voivat hakeutua vapaasti hoitoon muihin EU-maihin.

Omena päivässä sydämelle

Omena päivässä pitää brittiläisen tutkimuksen perusteella statiinit loitolla.

Onko nauraminenkin vaarallista?

Nauraminen on terveellistä muttei vaaratonta. Älä lue pidemmälle, mikäli et halua tietää naurun vaaroista ja riskitekijöistä.

Välimeren ruokavalio tekee hyvää

Välimeren ruokavaliolla on todettu olevan monia positiivisia terveysvaikutuksia. Se voi suojata mm. dementialta, masennukselta ja aivohalvaukselta.

Monivitamiinien näytöt vajavaisia

Moni koittaa pienentää terveysriskejään monivitamiinivalmisteilla. Todisteet niiden sydän- ja syöpähyödyistä kuitenkin uupuvat.

Tee saattaa pienentää aivohalvausriskiä

Runsaasti teetä juovat saattavat amerikkalaistutkimuksen mukaan välttyä aivohalvauksilta hieman muita todennäköisemmin.

Vuorokausirytmi näkyy käytösongelmissa

Epäsäännölliset nukkumaanmenoajat ovat tuoreen tutkimuksen mukaan yhteydessä lasten käytösongelmiin.

Tupakkalakkoa mietitään eniten maanantaisin

Tuoreen tutkimuksen mukaan tupakoinnin lopettamista pohditaan eniten alkuviikosta, etenkin maanantaisin.

Vauva muistaa odotusajan musiikin

Raskauden aikana kuultu musiikki pysyy suomalaistutkimuksen mukaan vauvan mielessä pitkään.

Univaje ei katoa viikonlopussa

Tuoreen tutkimuksen mukaan kaikkia univajeen haittoja ei ehdi nukkua pois yhden viikonlopun aikana.

Ruokavalio voi vaikuttaa muistiin

Monipuolinen, terveellinen ruokavalio voi lykätä muistin heikkenemistä.

Reseptit käyvät pian myös muualla EU:ssa

Suomessa kirjoitetulla eurooppalaisella lääkemääräyksellä tulee pian saamaan lääkkeitä myös muista EU-maista.

Päijät-Hämeessä vähiten lihavia

Suomalaisten lihavuuden hinta on Iltalehden mukaan 330 miljoonaa euroa vuodessa.

Syö marjat ja hedelmät tuoreina

Hedelmien ja marjojen terveysvaikutteissa voi olla huomattaviakin eroja riippuen muodosta, jossa ne nauttii.

Pitkään imettäminen näkyy lapsen älykkyystesteissä

Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan jokainen lisäkuukausi rintaruokinnalla näkyy pienenä parannuksena lapsen älykkyystesteissä.

Unenpuute vaikuttaa oppimiseen

Brittitutkimuksen mukaan jatkuva myöhäinen nukkumaanmenoaika näkyy koululaisten aivojen kehityksessä ja oppimiskyvyssä.

Yläkoulun alku on iso haaste

Murrosiän alku ja koulun vaihdos voivat tuoda nuorelle haasteita, joiden kautta syntyy pohja koko aikuisiän sujumiselle.

Tavalliset stressioireet ja syyt

Vaikka stressikokemus on psykologinen, ovat monet sen vaikutukset fyysisiä. Ihmisen oma arvio tilanteesta on ratkaiseva.

Stressioireet on tärkeää tunnistaa

Jos stressi todella tuntuu terveysriskiltä, se voi sitä konkreettisestikin olla.

Aamiainen on tärkeä sydämelle

Aamupalan väliin jättävien miesten sydän- ja verisuonitautiriski on korkeampi kuin muilla.

Hyvinvointia paljain jaloin

Paljasjaloin käveleminen luonnonmukaisilla alustoilla lisää jalkojen terveyttä.

Yhä useampi nuori on raitis

Nuorten tupakointi ja alkoholin käyttö ovat vähentyneet. Sähkötupakka ja vesipiippu kuitenkin kiinnostavat.

Suomi on EU:n kolmanneksi tasa-arvoisin maa

Kolmen tasa-arvoisimman maan kärki erottuu Euroopan tasa-arvoinstituutin EIGE:n mukaan selvästi.

Stressi heikentää vetovoimaa

Turun yliopiston tutkimuksen mukaan stressi heikentää naisten kasvojen puoleensavetävyyttä. Miesten kasvojen puoleensavetävyys on yhteydessä immuniteettiin.

Nuoren aikuisen liikakilot luultua pahempi terveysriski

Lihominen varhaisaikuisuudessa voi johtaa luultua pahempiin terveysongelmiin keski-iässä.

Nuoren kunto tärkeää valtimoille

Fyysinen suorituskyky vaikuttaa jo nuorilla valtimoiden toimintaan.

Raskausajan tupakointi ei vähene

Raskausajan tupakointi on pysynyt 20 viime vuotta vakaasti 15 %:n tasolla Suomessa. Muissa Pohjoismaissa se on samana aikana puolittunut.

Kahvi, kuidut ja aivohalvausriski

Päivittäin vihreää teetä ja kahvia juovat japanilaiset sairastuvat aivohalvauksiin muita harvemmina. Myös kuidut pienentävät riskiä.

Kitke iltanapostelua aamiaisella

Runsasproteiininen aamiainen voi auttaa pitämään iltanapostelun kurissa. Tällä on monia terveysvaikutuksia.

Hoida hampaat, ehkäiset halvausta

Huono hammasterveys voi tuoreen tutkimustiedon mukaan altistaa jopa aivohalvauksille.

Pienennä syöpä- ja sydänriskejäsi

Sekä syöpä- että sydäntautiriskiä voi pienentää monilla samoilla elintapamuutoksilla.

Homoavioliittokin pidentää elinikää

Tanska hyväksyi homoavioliitot jo 1989. Tuoreen tutkimuksen mukaan avioliitossa elävien homomiesten kuolleisuus on pudonnut Tanskassa huomattavasti. Suomessa kerätään parhaillaan nimiä samaa sukupuolta olevien avioliiton mahdollistavaa lakimuutosta ajavaan kansalaisaloitteeseen.

Rauta voi vähentää PMS-oireita

Voimakkaat kuukautisia edeltävät oireet vaivaavat joka kolmatta naista. Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan runsas raudan saanti vähensi oireita 30-40 prosentilla.

Usko Saatanan olemassaoloon vähenee kirkossa

Viimeisen 10 vuoden aikana seurakuntatyössä olevien usko ylösnousemukseen on pysynyt ennallaan, mutta usko Saatanan olemassaoloon ja neitseestä syntymiseen vähenee.

Tutkimus: Maahanmuuttajilla enemmän mielenterveysongelmia

Tanskalaistutkimuksen mukaan maahanmuuttajilla on kantaväestöä suurempi riski sairastua moniin mielenterveyden sairauksiin.

Uusi koti lemmikille?

Omistajalla, jolla ei ole enää mahdollisuutta pitää lemmikkiään, on velvollisuus etsiä lemmikilleen uusi koti.

C-vitamiinin hyödyt flunssassa

Flunssalta ei voi kokonaan suojautua, mutta C-vitamiinilla sen oireita voi hieman lyhentää, sekä ehkä pienentää sairastumisriskiä kovan rasituksen aikana.

Ravintolaruoka voi lihottaa lasta

Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan ravintolaruoka on omiaan heikentämään lasten ruokavaliota. Havainto koskee muitakin kuin pikaruokapaikkoja.

Hyvä kunto torjuu dementiaa

Keski-iässä kannattaa pitää kunnostaan huolta - dementiariskinkin vuoksi.

Kasvissyöjän sydänriski kolmanneksen pienempi

Oxfordin yliopiston tekemän laajan tutkimuksen mukaan kasvissyöjien sydäntautiriski on selvästi lihaa ja kalaa syövien riskiä pienempi.

Jooga helpottaa masennusta ja uniongelmia

Amerikkalaisen selvityksen mukaan joogan myönteisistä vaikutuksista moniin mielen ongelmiin löytyy jonkinlaista näyttöä.

Aivohaitat riski kontaktilajeissa

Toistuvat aivotärähdykset ja törmäykset voivat vaurioittaa aivoja ja johtaa muistin ja muiden mielentoimintojen heikentymiseen.

Lisätty sokeri todella lihottaa

Tuore uusiseelantilainen tutkimus toi kaivattua näyttöä lisätyn sokerin painovaikutuksista.

Kananmunat luultua terveellisempiä

Ruoan, kuten kananmunien sisältämästä kolesterolista on luultua vähemmän haittaa.

Lauleskelu kehittää lapsen aivoja

Suomalaistutkimuksen mukaan paljon musisoivien perheiden lapsilla on erityisen hyvin kehittyneet aivot.

Huonepöly voi ehkäistä lasten allergiasairauksia

Tuoreen suomalaisen väitöstutkimuksen mukaan kodin kosteusvauriot ja näkyvä home ovat lapselle merkittävä terveysuhka. Huonepöly voi sen sijaan vähentää astmaan sairastuvuutta.

Eheytyshoidot "hyvin epäeettisiä"

Suomen Mielenterveysseura ja Seta varoittavat seksuaalisen suuntautumisen muuttamiseen tähtäävien manipulaatiohoitojen haitoista.

Pohjusta onnellinen vanhuus elintavoillasi

Tuoreen tutkimuksen mukaan keski-iän elintavat ovat avain onnistuneisiin vanhuudenpäiviin.

Nainen: tumppaa alle kolmekymppisenä

Tupakoinnin aiheuttamat sairaudet lyhentävät naisen elinikää vähintään kymmenellä vuodella, mutta nuo vuodet saa melkein kokonaan takaisin lopettamalla alle kolmekymppisenä.

Suola nostaa lastenkin verenpainetta

Lapsuudessa kohonnut verenpaine ennustaa korkeaa verenpainetta myös aikuisiässä.

Vahvista elinluovutustahtosi

Elinluovutustahto kannattaa kertoa läheisille ja kirjata paperille.

Tomaatti saattaa suojata aivohalvaukselta

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan paljon tomaatteja ja muita vihanneksia sekä hedelmiä syövät saattavat välttyä aivohalvauksilta muita todennäköisemmin.

Eunukit elävät muita pidempään

Kastraatio voi tuoreen korealaistutkimuksen mukaan pidentää miesten elinikää.

Kasvisruoka maistuu nyt Helsingin kouluissa

Helsingin koulujen kasvisruokapäivien inhoreaktio on historiaa. Kasvisten syöminen lapsuudessa on tärkeää - kasvispitoinen ruokavalio muun muassa pienentää myöhemmän iän metabolisen oireyhtymän riskiä.

Hyvät työolot hyväksi sydämelle

Stressaava työ voi tutkitusti suurentaa riskiä sairastua sydänkohtaukseen ja muihin sydänoireisiin.

Akupunktion tehosta näyttöä kivunhoidossa

Akupunktion tehosta kroonisiin kipuihin on saatu uutta näyttöä, jonka perusteella tutkijat pitävät sitä yhtenä hoitovaihtoehtona esimerkiksi selkäkipupotilaille.

Liikunta vahvistaa naisen luita

Jo parin kuukauden liikuntakuuri voi hyödyttää luustoa.

Kaakao tekee hyvää aivoille

Kupillinen kaakaota voi muiden terveyshyötyjensä lisäksi auttaa pitämään muistin ja mielen kunnossa, tuore tutkimus vihjaa.

Tupakointi leviää edelleen

Kun varakkaiden maiden tupakkalainsäädäntö tiukkenee, lisääntyy tupakointi köyhemmissä maissa.

Liika tunnollisuus uuvuttaa lapsen

Liian tunnollinen lapsi ei osaa hellittää täydellisyyden tavoittelustaan. Muutokseen hän tarvitsee aikuisen apua.

Koulu koetaan turvalliseksi

Suomalaisten koululaisten kokemus koulun turvallisuudesta on vahvistunut vuosina 1994-2010.

Nettikiusaaja on usein tuttu

Netinkäytön sosiaalinen luonne tuo mukanaan myös kiusaamista.

Kasvisten syöminen lapsuudessa pienentää metabolisen oireyhtymän riskiä

Kasvispainotteiseen ruokavalioon totuttelu pienestä pitäen on parasta lapsuuden terveyden kannalta.

Lemmikki suojaa vauvan terveyttä

Vauvat, joiden kotona on koira tai kissa, säästyvät muita todennäköisemmin hengitystieinfektioilta.

Kovan rasvan lähteellä merkitystä

Sydänterveyden kannalta ei ole välttämättä yhdentekevää, mistä lähteistä kovaa rasvaa saa.

Kevyempi maito parempaa aivoille

Tuore ruotsalaistutkimus antaa lisänäyttöä vähärasvaisten maitotuotteiden hyödyistä.

Yksinäisyys vie elinvuosia

Yksinäisyys heikentää vanhusten elämänlaatua ja saattaa lyhentää iäkkään elämää.

Kytkeytyykö häpeä väkivaltaan?

Perhesurmien taustalta paljastuu usein parisuhdeongelmia tai talousongelmia. Näihin on liittynyt monia tuhoisaksi kääntyneitä tunteita. Yksi niistä on häpeä.

Häpeä on kaikista vaikein tunne

Häpeä siirtyy usein sukupolvelta toiselle. Suomalaisilla on myös omat kansalliset häpeämisen erityispiirteensä.

Laki ei yksin ehkäise tapaturmia

Suomi on lainsäädännöltään Euroopan huippua lasten tapaturmien ehkäisemisessä, mutta käytännössä tapaturmia sattuu runsaasti.

Yksinäisyys piinaa nuoria kesällä

Kesäloma voi olla yksinäiselle nuorelle vaikeaa aikaa. Läheisistä ystävistä on varsinkin pojilla, mutta myös tytöillä pulaa.

Näin suojaudut UV-säteilyltä

UV-säteilyltä suojautuminen on syytä muistaa Suomenkin kesässä.

Koulutus näkyy elintapaeroissa

Työikäisten tupakointi ja ruokatottumukset ovat kehittyneet hyvään suuntaan mutta alkoholin kulutus ja ylipaino lisääntyvät.

Kaksi parasta elintapamuutosta: löhöä vähemmän ja syö enemmän hedelmiä

Terveellisten elintapojen omaksumisen ei välttämättä tarvitse tarkoittaa elämän täysremonttia.

Tupakoinnin lopettamisesta on hyötyä vanhemmallakin iällä

Tupakoinnin lopettaminen voi tuoda lisää eläkevuosia, vaikkei terveyshaittoja enää täysin korjaisikaan.

Shoppailijat pidempi-ikäisiä

Taiwanilaistutkimuksen mukaan varsinkin päivittäin shoppailevat miehet elävät muita kauemmin.

Kuitujen terveyshyödyistä lisää näyttöä

Kuituja syömällä voi ennaltaehkäistä sairauksia ja jopa lisätä elinvuosia. Parhaita ovat vilja- ja kasviskuidut.

Pidempää ikää kahvilla?

Kahvia säännöllisesti juovat saattavat tuoreen tutkimuksen mukaan elää hieman muita kauemmin.

Lasten likinäköisyys lisääntynyt hurjasti eritoten Aasiassa

Asiantuntijat arvelevat lasten kaukonäön heikkenemisen liittyvän opiskelun lisääntymiseen ja ulkoilun vähenemiseen.

Miksi ruokatieto ei siirry valintoihin?

Ravitsemussuositukset tunnetaan hyvin, mutta niitä noudatetaan heikosti. Perheen ruokavalintoihin vaikuttavat myös psykososiaaliset tekijät, joita ei ole aiemmin juuri huomioitu.

Vinkkejä lapsen painonhallintaan

Arviolta 11 - 25 prosenttia 7-18-vuotiaista on nyt ylipainoisia tai lihavia. Huoleen on tällöin aihetta, mutta lasten ja nuorten painonhallinnassa tulisi silti keskittyä elämäntapojen muutokseen kilojen tarkkailun sijaan.

Veriappelsiinimehu hyväksi verisuonille

Appelsiinimehulla näyttäisi olevan endoteelin eli suonten sisäpinnan toimivuutta tehostava sekä tulehdusta vähentävä vaikutus.

Vähennä lihaa, pidennä elämää

Lihapainotteinen ruokavalio voi sairastuttaa monin tavoin.

Liika istuminen on terveysriski

Vältä riskiä istumalla vähemmän kuin 8 tuntia päivässä ja harrastamalla liikuntaa.

Uni todella tehostaa oppimista

Amerikkalaistutkimus todisti vanhan kansanviisauden todeksi.

Suomessa ei ole terveystasa-arvoa

Suomalaiset ovat tyytyväisiä työterveydenhuoltoonsa. Tämä on osaltaan johtanut siihen, että terveyspalvelujen saaminen on OECD-vertailun mukaan Suomessa hyvin eriarvoistunutta. Julkinen puoli saa rapautua rauhassa.

Viestintävaikeudet usein kuurojen mielenterveysongelmien taustalla

Kuuroilla on muuhun väestöön verrattuna tuplasti mielenterveysongelmia.

D-vitamiini voi pidentää elämää

Liian niukasti D-vitamiinia saavat saattavat kuolla nuorempina.

Aivoja voi huoltaa rasvahapoilla

Omega-3-rasvojen niukkuus saattaa johtaa muistiongelmiin.

Hedelmät pitävät hampaat suussa

Varsinkin runsaskuituiset hedelmät voivat edistää hammasterveyttä.

Flavonoidit vähentävät sydäntauti- ja aivohalvauskuolemia

Jo pienillä määrillä flavonoideja voi olla positiivisia terveysvaikutuksia.

Kannabis tuplaa kolaririskin

Riski on huomattava, vaikkei välttämättä alkoholin veroinen.

Miten reagoisin arjen rasismiin?

Rasismista on vihdoin ryhdytty keskustelemaan Suomessa. Hetki on se kuuluisa yhdestoista. Mutta miten kansalainen voisi reagoida rasismiin, vaikkapa ratikassa?

Homofobia on itsensä kieltämistä

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan homofoobiset miehet kiihottuivat homopornosta vaikka sen kielsivät.

Tupakointi tuplaa antibiootit

Suomalainen yhdeksän vuoden seurantatutkimus osoittaa, että tupakointi kaksinkertaistaa antibioottien käytön.

Keski-ikäiselle miehelle hyvä kunto on painoa tärkeämpää

Amerikkalaistutkimuksen mukaan hyvä kunto vaikuttaa keski-ikäisten miesten elinikään painoindeksistä riippumatta.

Kirjavuus on vitsaus lukihäiriöiselle

Lukihäiriö voi johtua vaikeudesta erottaa olennainen informaatio epäolennaisesta.

Pitkä parisuhde pidentää elämää

Pitkään kestävä avioliitto ennustaa pidempää elämää varsinkin miehille.

Mistä vihamielisyys tulee?

Tuoreessa Helsingin yliopiston väitöksessä perehdytään vihamielisyyden syihin ja seurauksiin 27-vuotisen seurannan tiedoilla.

Herätään valoon pimeälläkin

Kuulutko niihin, joiden on sitä vaikeampi kammeta itsensä ylös sängystä, mitä pimeämpää on? Ehkä valoherätin auttaisi.

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12

Muualla Yle.fi:ssä