Hyppää sisältöön

USA ei aio sulkea Guantanamoa

Valkoinen talo torjuu YK:n vaatimuksen Guantanamon vankileirin sulkemisesta.

Yhdysvaltain mukaan vankileirillä pidetään vaarallisia terroristeja, eikä leirin sulkemiseen ole syytä.

YK julkisti eilen raportin, jossa Yhdysvaltoja kehotettiin sulkemaan leiri vankien huonon kohtelun vuoksi. Raportin mukaan nälkälakossa olleiden vankien pakkosyöttö ja osa kuulustelutekniikoista täyttävät kidutuksen määritelmän.

Yhdysvaltain mukaan väitteet ovat perättömiä.

Myös EU-parlamentti vaati torstaina, että vankileiri on suljettava. Parlamentti muistutti kannanotossaan, että jokaisella vangilla on oikeus tulla kohdelluksi kansainvälisten sopimusten mukaisesti ja saatava puolueeton oikeudenkäynti mahdollisimman nopeasti.

Guantanamossa on edelleen liki 500 vankia, joista useimmat pidätettiin Yhdysvaltain kukistettua Afganistanin Taliban-hallinnon noin neljä vuotta sitten.

Heitä pidetään vangittuina ilman virallisia syytteitä vihollistaistelija-nimikkeellä. He eivät siis ole sotavankeja, joten Yhdysvaltain mielestä heihin ei tarvitse soveltaa Geneven sopimuksen määräyksiä sotavankien kohtelusta.