Hyppää sisältöön

Suomesta sosiaalitukea hakevia EU-kansalaisia yhä enemmän

EU-maista Suomeen töihin tulleiden ja työttömiksi jääneiden toimeentulotukia saavien määrä on kasvussa. Helsingissä näiden tukiasiakkaiden määrä kasvoi viime vuonna puolella. Sosiaalityöntekijöiden mukaan tukien myöntämisen perusteet ovat epäselviä ja yhtenäiset ohjeet puuttuvat.

Kuva: YLE

Helsingissä nosti toimeentulotukea viime vuonna 1 500 muualta tullutta EU-kansalaista. Määrä oli kahtena edellisvuonna oli noin tuhat vuodessa. Virolaisia tukiasiakkaista oli 900. Myös muista Baltian maista ja Etelä-Euroopasta, esimerkiksi suuren työttömyyden Espanjasta sekä Portugalista ja Italiasta tulleiden määrä on kasvanut.

Pääkaupungin ulkopuolella ilmiö on selvästi lievempi. Espoossa ja Vantaalla toimeentulotukia nostavat muista EU-maista tulleiden luvut olivat kymmeniä - viralliset tilastot puuttuvat. Muualla Suomessa tukia nostaneiden määrät olivat vielä vähäisempiä.

Sosiaalityöntekijöiden mukaan tukien myöntämisperusteet ovat epäselviä ja valtion ohjeet puuttuvat. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan asiasta ollaan perustamassa työryhmää.

Lain mukaan tukea tarvitseville pitää tarjota katto pään päälle ja toimeentulo, mutta ulkomaalaislain mukaan muualta tulleet eivät voi toistuvasti turvautua toimeentulotukiin. Kielteisiäkin päätöksiä tehdään. Selviä väärinkäyttötapauksia ei aina voi ilmoittaa poliisille salassapitovelvollisuuden vuoksi.

.
.