Australia sai pyhimyksen

Australia sai tänään ensimmäisen pyhimyksensä. Sydneyssä nunna Mary MacKillopin haudalle kertyi lähes kilometrin jonot samalla kun ainakin tuhat ihmistä pyrki kanonisoimista edeltävään ulkoilmamessuun.

Mary MacKillopin haudalle kertyi lähes kilometrin jono. Kuva: EPA / Lee Besford

Sydneyn suurimmassa katolisessa kirkossa seurattiin television välityksellä, kun paavi julisti Vatikaanissa MacKillopin pyhimykseksi. Mary MacKillopin synnyinkaupungissa Melbournessa juhlallisuuksiin osallistuu pääministeri ja julkiateisti Julia Gillard.

Uusi pyhimys syntyi 168 vuotta sitten. Hänellä sanotaan olleen tieteelle selittämättömiä parannuskykyjä. MacKillop perusti Australian ensimmäisen uskonnollisen sisarjärjestön, joka puolestaan on perustanut kouluja ja hyväntekeväisyysorganisaatioita.

Katoliseen kirkkoon kuuluvat australialaiset kuitenkin pitävät suurimmassa arvossa naisen tunnetusti horjumatonta uskoa ja vahvoja periaatteita. Yhden tarinan mukaan hänet karkotettiin kirkosta, kun hän teki ilmoituksen lasta hyväksikäyttäneestä papista.

Katolinen kirkko on tunnustanut MacKillopilta kaksi ihmetekoa, jotka ovat vaatimus pyhimykseksi julistamiselle. Sunnuntaina myös viisi muuta saa pyhimysstatuksen.

Australiassa on viitisen miljoonaa katolilaista.