1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Kuusi kuntaa katoaa kartalta

Kuusi kuntaa siirtyy vuodenvaihteessa historiaan. Kuntien määrä Suomessa on vähentynyt liitosten myötä vuosikymmenessä yli sadalla.

Kuva: YLE

Vuoden vaihtuessa Artjärven kunnasta tulee osa Orimattilan kaupunkia. Lisäksi Varpaisjärven kunta liittyy Lapinlahden kuntaan, Kylmäkosken kunta Akaan kaupunkiin, Kuhmalahden kunta Kangasalan kuntaan, Karttulan kunta Kuopion kaupunkiin ja Oravaisesta tulee osa uutta Vöyrin kuntaa.

Vuodenvaihteen jälkeen Suomessa on 336 kuntaa. Vuonna 2012 ei ole luvassa uusia liitoksia.

Viime vuodet liitoksiin on patistettu kunta- ja palvelurakenneuudistuksen nimissä. Palveluiden turvaamiseksi tavoitellaan vähintään noin 20 000 asukkaan yksikköjä.

Yhdistymisvauhtia on haukuttu hitaaksi, mutta hallinto- ja kuntaministerin mielestä tahti on sopiva.

- Edeltäjäni edeltäjä Hannes Manninen on todennut, että jos sata kuntaa vähenee, se on hyvä saavutus. Tämä on tapahtunut, kuntaministeri Tapani Tölli (kesk.) sanoo.

Tölli uskoo, että kuntaliitoksia tulee ensi vuoden jälkeenkin.