HS: Kolmikanta ominut vallan itselleen.

Kolmikanta on ominut vallan itselleen, kertoo Helsingin Sanomat. Lehden haastattelema tutkija, hallintotieteen professori Risto Harisalo sanoo, että työntekijöiden, työnantajien ja hallituksen yhteisen sopimusyhteistyön hyötyjä on liioiteltu.

Valta on luisunut eduskunnasta liiaksi työmarkkinajärjestöille, joten kolmikantaisesti sovittuihin lakiesityksiin ei voida eduskunnassa edes puuttua.

- Demokratia on joutunut alisteiseen asemaan myllytyksessä, Harisalo sanoo.

Esimerkiksi kokoomuksen kansanedustaja Kimmo Sasi sanoo, että eduskunnan pitäisi tehdä useammin omia ratkaisujaan kolmikannasta riippumatta.

Eniten kriitikoita haittaa se, ettei monilla ryhmillä ole minkäänlaista edustajaa kolmikantaneuvotteluissa.

Näitä ryhmiä ovat muun muassa pienyrittäjät, opiskelijat ja eläkeläiset.

Kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr.) sanoo vieläkin kärjistetymmin, että kolmikannan sijaan pitäisi puhua kaksikannasta, kun työnantajien ja työntekijöiden järjestöt hoitavat kahdestaan asioitten sopimisen.

Lehti selvittää kolmikannan toimivuutta ja vallankäyttöä kolmiosaisessa sarjassa.

YLE24