1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Pohjois-Karjalan uraanipäätöksestä valitus

Useat maanomistajat valittavat uraanivaltauspäätöksestä Enossa ja Kontiolahdella. Valitusta valmistellaan yhteistyössä Suomen luonnonsuojeluliiton ja Suomen uraanikaivosten vastaisten kansanliikkeiden asiantuntijoiden kanssa.

Uraanikaivosten vastustajat kokoontuivat eilen illalla Joensuussa.

Pohjoiskarjalainen kansanliike tulee vastustamaan uraanikaivosten tuloa maakuntaan kaikin mahdollisin laillisin keinoin. Se varautuu vuosia kestävään kamppailuun. Kansanliike järjestää tänä syksynä muun muassa tukikonsertin sekä ympäristötaideteoksen valtausalueella.

Kansanliike kysyy myös kansanedustajaehdokkaiden kannat uraanikaivoshankkeisiin.

Kauppa- ja teollisuusministeriö myönsi tiistaina ranskalaiselle kaivosyhtiö Cogema/Arevalle valtausluvan Enoon ja Kontiolahdelle sijoittuvalle alueelle. Lupa oikeuttaa yrityksen tutkimaan uraaniesiintymiä alueella. Cogema/Areva haki lupaa 18 valtausalueelle, joista KTM hylkäsi vain kolme Enon aluetta.

Cogema/Arevan mukaan tutkimukset käsittävät pääosin maaperän ja kallion näytteenottoa, lohkare-etsintää, koekaivantoja, mittauksia ja mahdollisesti näytekairauksia. Yhtiö etsii alueella uraania ja toriumia.

Uraanivaltauksia vastustavat järjestöt ovat kritisoineet edelleen voimassa olevaa vuodelta 1965 peräsin olevaa kaivoslakia, jossa ympäristöasiat ja kansalaisten kuuleminen ovat huomioitu heikosti.