1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Reilu viidennes kunnista aikeissa nostaa tuloveroaan

Yli viidennes kunnista aikoo nostaa tuloveroaan ensi vuonna. YLEn TV-uutisten kyselyn mukaan veroja nostavien kuntien määrä on kuitenkin laskussa, sillä viime vuonna veroprosenttiaan korotti joka kolmas kunta.

Suurin osa kyselyyn vastanneista kunnista aikoo pitää veroprosenttinsa ennallaan. Kolme kuntaa arvioi laskevansa veroprosenttiaan kuntaliitoksen vuoksi. Näistä yksi on Toijala, jossa vero aiotaan laskea Viialan tasolle.

Ylen TV-uutisten kuntakyselyn mukaan Toijalan kaltaisessa tilanteessa on kaksi muutakin kuntaa, Haukivuori ja Viljakkala. Kuntaliitos on kuitenkin liki ainoa syy veroprosentin alentamiseen, suurin osa kunnista nimittäin aikoo pitää veroprosenttinsa samana.

Korotuspaineet ovatkin hieman laantumassa, sillä viime vuonna korottajia oli kolmannes kunnista.

Toisaalta yhä useamman kunnan veroprosentti nousee yli 20 prosentin haamurajan kuten Lohtajan kunnassa.

Viime vuonna 13 kunnassa perittiin veroa 20 prosenttia tai enemmän. Nyt joukkoon aikoo 12 kuntaa lisää.

Kuntaliiton mukaan tällä hetkellä korkein tuloveroprosentti on Karjaalla, 21 prosenttia. Alhaisimmat tuloveroprosentit taas ovat Kuntaliiton mukaan tällä hetkellä Kauniaisissa ja Maarianhaminassa (Ahvenanmaa), 16 prosenttia. Nämä kunnat eivät vastanneet TV-uutisten kyselyyn.

TV-uutisten kyselyyn vastasi viime viikolla vähän yli puolet Suomen kunnista. Kuntien valtuustot päättävät ensi vuoden tuloveroprosenteista lähiviikkoina.