Hyppää sisältöön

Kysely: Luottamus Vanhaseen kasvanut

Luottamus pääministeri Matti Vanhaseen on kasvanut hieman viime keväästä. Sanomalehti Kalevan Suomen Gallupilla teettämän kyselyn mukaan pääministeriin tyytyväisten osuus on puolessa vuodessa kasvanut kahdella prosenttiyksiköllä.

Keväällä 55 prosenttia suomalaisista ilmaisi olevansa tyytyväisiä Vanhaseen ja nyt maraskuussa 57 prosenttia.

Kalevan mukaan Vanhasen arvostus on huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi Paavo Lipposen. Suomalaisten tyytyväisyys Lipposen pääministeriyteen oli parhaimmillaan 42 prosenttia.

Pääministeri Vanhaseen tyytymättömiä oli 13 prosenttia.

Vanhasen suosio on suurinta Itä- ja Pohjois-Suomessa. Sen sijaan Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla häneen ei olla tyytyväisiä.

Koko hallituksen työskentelyyn tyytyväisiä on Kokoomusta kannattavista 45 prosenttia. Sosiaalidemokraateista sen sijaan hallitukseen tyytyväisiä on vain 44 prosenttia. Tyytyväisyys on pudonnut keväästä 14 prosenttiyksikköä.

Ikäluokista eläkeläiset ovat kaikista tyytyväisimpiä hallituksen työskentelyyn. Ammattiryhmistä keskimääräistä tyytyväisimpiä ovat viljelijät ja eläkeläiset. Miehet ovat hieman tyytyväisempiä hallituksen työskentelyyn kuin naiset.

Tutkimusta varten haastateltiin vajaata tuhatta ihmistä 13.-22. marraskuuta. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.