Hyppää sisältöön

Tuomioja: USA-suhteiden kritiikki sisäpolitiikkaa

Ulkoministeri Erkki Tuomioja tyrmää väitteet, että hänen henkilönsä aiheuttaisi ongelmia Suomen ja Yhdysvaltain suhteille.

Helsingin Sanomien haastattelema Tuomioja näkee tällaisissa väitteissä sisäpolitiikkaa. Hän mainitsee erikseen väitteiden lähteenä Nato-jäsenyyden kannattajat.

Arvostelijoiden mukaan ulkoministerin ja presidentti Halosen Yhdysvaltoja kohtaan esittämä kritiikki on suututtanut Washingtonin. Tuomiojan mukaan Suomi ei ole ottanut sen voimakkaammin kantaa kuin muutkaan EU-maat.

Tuomiojan leimaa vääriksi myös Ilta-Sanomien päätoimittajan Timo J. Anttilan tiedot. Anttila kirjoitti torstaina kolumnissaan, että Tuomioja on aina ollut punainen vaate amerikkalaisille.

YK:n johtoa äskettäin tavannut Tuomioja uskoo YK:n ja monenkeskisen politiikan arvostuksen kasvaneen Yhdysvaltain silmissä.

YLE Uutiset