Wallin: Työpaikkatavoite voi ylittyä

Työministeriön kansliapäällikkö Markku Wallin pitää mahdollisena, että nykyinen hallitus voi jopa ylittää itselleen asettamansa työllistämistavoitteen.

Savon Sanomien haastattelussa hän sanoo, että työpaikkoja on syntynyt "poskettoman hyvin". Jos työllisyyden paraneminen jatkuu vielä kolme kuukautta, hallituksen 100 000 uuden työpaikan tavoite voi ylittyä. Wallin myöntää tosin, ettei hän itse aivan usko tavoitteen ylittymiseen. Ennusteet liikkuvat 80 000 ja 110 000 uuden työpaikan välissä lopputilanteessa. Seuraava hallitus voi Wallinin mukaan edelleen parantaa työllisyyttä. Työllisyysaste voidaan nostaa nykyisestä 68,5:stä prosentista 72:een. Tämä edellyttää, että aktivointitoimissa olisi edelleen 100 000 ihmistä. Wallin haluaa seuraavan hallituksen myös selvittävän, onko työttömyysturvassa elementtejä, jotka viivyttävät työttömien hakeutumista töihin. Työttömyysturvaa on ehkä porrastettava, Wallin sanoo. Hän haluaa myös kasvattaa tuloeroja. Matalapalkkaisten alojen tulojen nousun pitää olla hitaampaa kuin asiantuntija-aloilla, Wallin painottaa. Wallin pitää lisäksi suotavana, että Suomeen tulisi seuraavan vaalikauden aikana ulkomailta 10 000 - 15 000 työntekijää vuodessa. Tämä vähentäisi eläköitymisen aiheuttamaa työvoimapulaa. Hän uskoo kuitenkin, että maahanmuutto jää tätä jopa kolmanneksen pienemmäksi. Seuraavan hallituksen yhdeksi painopisteeksi Wallin esittää pahoinvoivan Suomen olojen helpottamista. Tämä tarkoittaisi uusia keinoja työn ja sosiaaliturvan rajapintaan.