Hyppää sisältöön

KT ja Tehy kinaavat sairaanhoitajien palkoista

Kunnallinen työmarkkinalaitos on täsmentänyt sosiaalialan ammattiliiton Tehyn eilen julkisuuteen välittämiä tietoja sairaanhoitajien keskimääräisestä palkasta. KT:n oman arvion mukaan sairaanhoitajan keskiansiot ovat nykyään noin 2 500 euroa kuukaudessa.

Tehy kertoi eilen palkkakyselynsä julkistamisen yhteydessä, että sairaanhoitajan tehtäväkohtainen vähimmäispalkka ilman vuorotyö- ja muita lisiä on 1 744,49 euroa. Kyselyn tulosten perusteella sopiva sairaanhoitajan peruskuukausipalkka olisi kansalaisten mielestä 2 232 euroa. Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola ei ymmärrä, kuinka KT on päätynyt arvioonsa 2 500 eurosta, vaikka summassa olisivat mukana myös palkanlisät. - Nämä luvut kuulostavat todella liiotelluilta. Kokonaiskeskiansio, jossa on ilta-, yötyö-, sunnuntai- ja muita lisiä, on ollut sellainen, että väkemme pääsee korkeimmillaan noin 2 300 euroon, Laitinen-Pesola sanoi YLE Uutisille. Hänen mukaansa lisäksi olisi otettava huomioon sekin, että miltei puolet työntekijöistä tekee työtä pelkällä peruspalkalla. YLE Uutiset

.
.