Hyppää sisältöön

Kosovosta väännetään kättä Wienissä

YK:n erityislähettilään presidentti Martti Ahtisaaren mukaan Wienissä alkaneissa Kosovon tulevaisuutta koskevissa neuvotteluissa ei ole juurikaan toivoa edistymisestä joitakin teknisiä kysymyksiä lukuun ottamatta.

Viimeinen neuvottelukierros alkoi tiistaina Ahtisaaren johdolla ja sen on määrä jatkua maaliskuun alkuun saakka.

Ahtisaaren mukaan osapuolet eivät ole toistaiseksi liikkuneet kannoistaan. - Serbian ja Kosovon albaanien kesken ei edelleenkään ole näkyvissä merkkejä kompromissista, hän kertoi neuvottelutauolla Wienissä.

Etukäteen Ahtisaari ei odottanut läpimurtoa varsinaisessa itsenäisyyskysymyksessä, vaan korkeintaan pieniä parannusehdotuksia Kosovon tulevaan paikallishallintoon.

Kosovon albaanit: Serbia yrittää sivuuttaa YK:n suunnitelman Neuvotteluihin osallistuvan Kosovon albaanien valtuuskunnan johtaja Veton Surroi kehotti keskiviikkona kosovolaisia kärsivällisyyteen neuvottelumaratonin viimeisillä kierroksilla. Hän sanoo olevansa varma siitä, että Kosovo saa itsenäisyyden.

Surroin mukaan Serbia yrittää neuvotteluissa palata vuoden takaiseen tilanteeseen ja jättää kokonaan huomiotta YK:n Kosovo-suunnitelman.

Serbian pääneuvottelija Slobodan Samardzic puolestaan lupasi esittää vaihtoehtoja Ahtisaaren suunnitelmalle, jossa ei Samardzicin mielestä lainkaan piitata Serbian itsemääräämisoikeudesta.

Kosovon serbit järjestivät samaan aikaan neuvottelujen kanssa rauhanomaisen mielenilmauksen Gracanican kaupungissa. Siinä vaadittiin Wieniin matkanneilta serbineuvottelijoilta tinkimättömyyttä. Suomalaisten rauhanturvaajien mukaan paikalla oli 800-900 ihmistä.

Wienissä käytävät neuvottelut päättyvät lopullisesti ensi viikon perjantaina. Ahtisaaren mukaan neuvotteluilmapiiri on toistaiseksi tutun oloisessa takalukossa. Hänen mukaansa tarvittaisiin suorastaan ihme taivuttelemaan Serbia Kosovon itsenäisyyteen tai albaanit luopumaan itsenäistymishaluistaan.

Ahtisaaren esityksessä Kosovo saisi itsehallinnollisia piirteitä EU:n ohjauksessa. Ahtisaari varoittaa tilanteen Kosovossa voivan kiristyä, jos ratkaisua ei synny.

Lopullisen suunnitelman Kosovon asemasta on määrä valmistua maaliskuun toisella viikolla. YK:n turvallisuusneuvoston päätettäväksi suunnitelma viedään kuun loppupuolella.

.
.