Hyppää sisältöön

Taistelu islamisteja vastaan

Koko valtakautensa ajan Egyptin presidentti Hosni Mubarak piti voimassa poikkeuslain, joka säädettiin hänen edeltäjänsä Anwar Sadatin murhan jälkeen. Poikkeuslakia käytettiin niin aseellisten ääriryhmien kuin tavallisen poliittisen oppositionkin tukahduttamiseen. Mubarak myös perusteli itsevaltaista hallintoaan islamistien uhalla.

90-luvulla taistelu aseellisia islamistiryhmiä vastaan kiihtyi. Ääri-islamilaiset asemiehet esimerkiksi murhasivat 58 ulkomaista turistia Luxorissa vuonna 97.

Vuonna 95 ääri-islamistit yrittivät murhata presidentti Hosni Mubarakin tämän vieraillessa Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa. Tämä oli yksi niistä kuudesta salamurhayrityksestä, joista Mubarak selvisi urallaan.

1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa Egyptin turvallisuuskoneisto onnistui pitkälti nujertamaan aseelliset ryhmät.

Muslimiveljeskunta peikkona

Toisaalta Hosni Mubarak käytti poliittisen islamin uhkaa myös oman asemansa pönkittämiseen. Mubarakin hallinto antoi ymmärtää, että ilman Mubarakia valtaan nousisi islamilaista valtiota tavoitteleva Muslimiveljeskunta.

- Mubarakin hallinto on aina jättänyt Muslimiveljeskunnalle tietyn määrän poliittista liikkumatilaa, koska se antaa hallinnolle tekosyyn jatkaa sortotoimia, professori Rashid Khalidi Columbian yliopistosta New Yorkista sanoo.

- Yksi syy Muslimiveljeskunnan keskeiseen asemaan oli se, että hallinto tuhosi systemaattisesti kaiken maallisen opposition jättäen veljeskunnan pelotteeksi, ja läntiset journalistit ja poliitikot ovat uskoneet sen kuin pienet lapset.

Sadat hyödynsi islamisteja

Muslimiveljeskunta esitti tärkeää roolia Egyptin politiikassa 30-, 40- ja 50-luvuilla, joskus yhteistyössä hallinnon kanssa, joskus oppositiossa.

- Jopa vuoden 52 kaappauksen jälkeen Muslimiveljeskunta oli parin vuoden ajan suhteellisen hyvissä väleissä uuden sotilashallituksen kanssa, professori Rashid Khalidi kertoo.

- Siitä alkaen kun Nasser alkoi tukahduttaa Muslimiveljeskuntaa vuonna 54, se on yleensä ottaen ollut oppositiossa.

Presidentti Anwar Sadatin hallinto avasi 70-luvun alussa poliittista kenttää islamilaisille poliittisille liikkeille käyttääkseen niitä vasemmistolaisia vastustajiaan vastaan.

- Sadat yritti käyttää Muslimiveljeskuntaa ja muita muslimiryhmiä hyväkseen. Loppujen lopuksi radikaali islamilainen ryhmä murhasi hänet, Khalidi sanoo.

Miten vahva veljeskunta on?

Khalidin mukaan veljeskunnan kannatusta kaventaa se, että se ei ole kyennyt esittämään todellisia ratkaisuja Egyptiä hiertäviin ongelmiin.

- Veljeskunnan iskulause on ”islam on ratkaisu”. Kuinka islam on ratkaisu siihen, että kymmenen miljoonaa egyptiläistä asuu ilman viemäröintiä tai juoksevaa vettä, kuinka islam ratkaisee väestöongelman, kuinka islam ratkaisee ympäristöongelmat? Columbian yliopiston professori Rashid Khalidi ihmettelee.

Professori Rashid Khalidi katsoo viimeaikaisten tapahtumien osoittaneen, että Muslimiveljeskunta ei olekaan niin voimakas järjestö kuin Egyptin viranomaiset ja heidän liittolaisensa Yhdysvalloissa ja Israelissa ovat halunneet uskotella. Kansannousu yllätti veljeskunnan pahoin.

- Uusi poliittisten voimien koalitio on ohittanut Muslimiveljeskunnan. Järjestö tulee yhä esittämään roolia tulevaisuudessa, mutta ajatus siitä, että se on parhaiten organisoitu poliittinen voima, on osoitettu vääräksi, Khalidi sanoo.

Armeija modernin Egyptin keskiössä

Mubarakin erottua vallan Egyptissä otti armeija, joka on perinteisesti nauttinut suurta arvostusta egyptiläisessä yhteiskunnassa.

- Armeija on yksi modernin egyptiläisen valtion keskeisistä instituutioista. Se perustettiin lähes 200 vuotta sitten. Egyptin osmanikuvernööri Muhammed Ali Pasha tuhosi mamelukit ja alkoi modernin armeijan luomisen täsmälleen 200 vuotta sitten 1811. Moderni armeija oli luotu vuoteen 1820 mennessä, professori Khalidi kertoo.

Keskeinen tapahtuma modernin Egyptin historiassa oli vuoden 1952 vallankaappaus, jossa nuoret, uudistusmieliset upseerit syrjäyttivät kuningas Farukin.

- Armeija auttoi lopettamaan monarkian, se auttoi lopettamaan korruptoituneena pidetyn kauden Egyptin historiassa, se auttoi lopettamaan vuoden 52 sotilaallisen intervention ja pakotti britit poistumaan maasta, Khalidi sanoo.

Egyptin historiaan perehtynyt islamin-tuntija Andrei Sergejeff sanoo, että samalla tavoin monissa kehittyvissä maissa armeija on ollut vahvin instituutio jo siirtomaavallan ajoista alkaen.

- Varsinkin kolonialismista vapautumisen yhteydessä armeijaan liitettiin hyvin paljon kansallisen ylpeyden merkityksiä. Itsenäiseen kansakuntaan kuului se, että oli vahva armeija.

Armeija esittää Egyptin yhteiskunnassa monipuolista roolia.

- Armeijan roolihan ei ole pelkästään tällainen ikään kuin ulkoinen kurinpitäjä, vaan Egyptissä kuten monissa muissakin maissa armeija toimii myös vahvasti taloudessa, sillä on omia liikelaitoksia, omia yrityksiä, Sergejeff sanoo.

Armeija piti etäisyyttä poliitikkoihin

Egyptissä armeija myös kontrolloi merkittävää osaa taloudesta, muun muassa suuria maatiloja, kulutustavaroita kuten kodinkoneita valmistavaa teollisuutta ja rakennusteollisuutta. Rooli taloudessa on toisaalta vähentänyt armeijan aikaisemmin keskeistä roolia politiikassa.

- Armeija on pitänyt enemmän tai vähemmän etäisyyttä poliittiseen eliittiin. Upseerien poliittinen rooli on vähentynyt vuosien kuluessa, kun vielä presidentti Nasserin aikana upseerit istuivat hallituksessa ja Sadatin aikana he toimivat kuvernööreinä, professori Salwa Ismail Lontoon yliopistosta sanoo.

- Sellainen rooli on vähentynyt ja armeija on ammattimaistunut. Ei voida sanoa, että armeija olisi integroitunut poliittiseen eliittiin, professori Ismail sanoo. Tämä on mahdollistanut sen, että armeija voi toimia välittäjänä hallinnon ja kansan välissä.

Armeija yrittää säilyttää arvovaltansa

Kun Mubarakin eroa vaativat suurmielenosoitukset täyttivät Egyptin kadut, molemmat osapuolet toivoivat ratkaisijaa armeijasta.

- Armeijan pitää olla varovainen. Se ei voi käyttää voimaansa kansaa vastaan tai se menettää arvostuksensa. Egyptin kansa on nyt valtavan kunniantunnon ja voiman tunteen vallassa tunnettuaan itsensä pitkään poljetuksi ja nöyryytetyksi diktatorisen hallinnon takia, professori Khalidi sanoo.

Armeija pysyttelikin suurmielenosoitusten aikana paljolti taka-alalla ja antoi epäsuosittujen poliisien yrittää mielenilmausten tukahduttamista.