Jäätteenmäki toivoo hallituksen väliintuloa Tehy-kiistassa

Keskustanaisten puheenjohtaja, Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki toivoo, että hallitus antaisi lisäpanostuksen hoitohenkilökunnan palkkaratkaisuun.

- Hallituksen pitää nyt näyttää tahtonsa. Palkkaerot ovat Suomen kestohäpeä, Jäätteenmäki sanoi keskustanaisten tilaisuudessa lauantaina Lappajärvellä Etelä-Pohjanmaalla.

Puheessaan Jäätteenmäki nosti esiin Fortumin optiot ja vertasi summaa tasa-arvolisään.

- Valtion monopoliyhtiön 350 työntekijää on oikeutettu ainakin 550 miljoonan euron optioihin. Optioilla heidät halutaan sitouttaa yhtiöön ja heitä halutaan palkita arvokkaasta työstä. Kuntapuolelle valtio on luvannut 150 miljoonan euron tasa-arvolisän. Jakajia on useita kymmeniä tuhansia. Suhde on vähintäänkin väärinpäin, Jäätteenmäki sanoi.

Jäätteenmäki ei kuitenkaan arvioinut, minkä suuruisella summalla hänen mielestään valtion pitäisi palkkaratkaisun syntymiseen osallistua.

YLE Uutiset